sunnuntai 19. toukokuuta 2013

portaiden asennusta ja katkenneita sähköjohtoja

Kiirettä on pitänyt ja blogi on jäänyt vähän hunningolle. Hengissä ollaan kuitenkin edelleen ja raksallakin hommat etenee. Pientä takapakkia tosin tuli torstaina kun portaiden asennuksen yhteydessä katkaisimme sähköjohtoja. Syy oli ihan oma eikä porrastoimittajan.

Halusimme ns. satulaportaat eli sellaiset portaat, jossa ei reisilankut näy. Meille oli suositeltu edullista ja luotettavaa porrastoimittajaa, joka ei kuitenkaan valmista satulaportaita laisinkaan. Toiseksi edullisin tarjous oli kaksinkertainen tähän suositellun toimittajan tarjoukseen nähden, joten nuukuus iski ja päätimme tilata portaat reisilankuilla ja piilottaa reisilankut niin, että ne näyttäisivät satulalankuilta.
Tässä vaiheessa portaiden viereinen seinä oli jo ehditty levyttää. Järkevämpää olisi tietenkin ollut levyttää seinä vasta portaiden asennuksen jälkeen, mutta tehty mikä tehty. Kun portaita sitten tultiin asentamaan onnistuimme seinään koloa tehdessämme katkaisemaan myös sähköjohdon. No, portaiden asennus jäi sitten siihen. Sähkäri tulee onneksi jo tiistaina paikalle korjaamaan vahingon ja portaiden asennusta voidaan sen jälkeen jatkaa.
Kamera oli tällä kertaa raksalla mukana, mutta muistikortti ei. Eli taas seuraa sumea kännykkäkuva, josta näkyy osa portaista. Näistä tulee umpiportaat vaikka ne eivät tässä vaiheessa vielä siltä näytä. Portaat tullaan myös maalaamaan uudestaan, koska ovat nyt kovin kellertävän valkoiset.
 

tiistai 7. toukokuuta 2013

lautaa lattiassa

Taisimme mainita aikaisemmin, että vappuna tehtiin yläkerran lattiaa. Tässä muutama kuva siitä. Ensin mietimme, että lattia petsataan tai lakataan kuultovalkealla. Olemme kuitenkin kääntymässä siihen ratkaisuun, että lattia maalataan valkoiseksi tai ihan vaaleanharmaaksi (joka käytännössä näyttää valkoiselta). Mulla oli Punavuoren asunnossa vaaleanharmaat maalatut lattiat ja tykkäsin niistä todella paljon.
 
 
 
Tässä näkyy myös yläkerran kaiteet. Niistä tulee tosiaan nyt aivan umpinaiset ja ne maalataan valkoisiksi eli samalla värillä kuin seinät. Toisaalta tykkään noista kovasti, mutta hieman mietityttää, että tuleeko yläkerran aulasta liian pimeä kun sinne ei kauheasti luonnonvaloa pääse. Tällä hetkellä ajatuksena on laittaa aulaan kirjahylly ja pari (noja)tuolia. Ehkä siitä ei tulekaan mikään päiväpaikka vaan ennemminkin sellainen, jossa vietetään aikaa iltaisin. Tällöin luonnonvalo ei olekaan tilassa niin tärkeä.


Tässä Jiin sanoin juttua lattian teosta.

Lautalattian teko on kivaa monestakin syystä. Ensinnäkin se on aika joutuisaa tehdä, ja lisäksi huone muuttuu kerralla valmiin näköiseksi. Meillehän tuli suoraan kannattimien päälle 100mm laudoitus n. 100mm jaolla ja niiden väliin tuli alumiiniset lämmönluovutuslevyt. Levyjen uriin asennettiin sitten lämmitysputket.
 
Parin pitkän työpäivän aikana saatiin koko yläkerta laudoitettua, tai lankutettua, mikä siten onkaan oikea termi. Tuo materiaali tuli siis Ärrän isän metsästä Tapaninpäivämyrskyn avustuksella. Tukeista sahattiin 32x150mm lautoja, jotka kuivaus- ja höyläyskierroksen jälkeen saapuivat kärryllä pihaan ja suoraan sisälle.
 
Ladossa on ollut noin kahden kuukauden ajan lattialämmitys päällä (alakerrassa) tilapäisen lämmölähteen voimin. Oletamme ja toivomme kovasti että laudoissa on nyt sellainen kosteus ettei lisäkuivumista enää tapahdu. Lankkujen väliset raot on nyt asennuksen jälkeen aivan olemattomat mutta jos nuo lankut vielä kuivuvat niin rakoja kyllä tulee. Uudelleenasennuskin on tietysti mahdollista ruuvikiinnityksen ansiosta, mutta tuskinpa sitä tulee tehtyä, varsinkin jos lattia hiotaan ja maalataan nyt heti uutena. Lattia peitettiin lopuksi kovalevyillä, jotta se ei kärsi seinien maalauksesta tai muustakaan. 
 
Jep, ja nyt taas autonnokka kohti raksaa. Aurinkoista iltaa kaikille!

perjantai 3. toukokuuta 2013

mutkia matkassa


Olemme onnistuneet aika hyvin urakoitsijoiden valinnassa aina maansiirrosta alkaen, suurin osa siitä on varmaan ollut hyvää onnea. Putkiurakoitsijan kanssa on kyllä jatkuvasti ongelmaa, mutta työn jälki heillä on kyllä ollut ihan hyvää. Ongelmia on ollut saada heidät oikeaan aikaan tontille ja tekemään asiat niin kuin maksaja haluaa. Niin ja pieniä feeluja on tullut lähinnä putkien ja kaivojen paikkojen suhteen, mutta ne on pääosin voitu korjata. Niiden kanssa on kuitenkin pystytty elämään ja uskon että he saavat kuin saavatkin LVI-työt tehtyä. Loppulaskukeskustelusta tulee varmaan mielenkiintoinen.

Negatiivisiakin kokemuksia meillä on. Helmikuun lopulla etsimme tarjouspyyntöpalvelun kautta maalaria maalaamaan Latomme sisäpinnat. Pyyntöön sisältyi kaikki työvaiheet paljaasta kipsilevystä valmiiseen pintamaaliin. Yhtään tarkkaa hintaa emme saaneet, mutta 5-10 erilaista tarjouksen tapaista tyyliin 32 € / h + alv. Joku hinnoitteli myös neliöiden mukaan. Mistään noista tarjouksista ei saanut kokonaiskuvaa siitä mitä tuo maalaustyö tulisi maksamaan. Tarvikkeiden ei pitänytkään kuulua hintaan.

Viimein yksi urakoitsija, Seppo Kaltiainen Vilika Oy, paikalla käytyään ilmoitti maksimityömäärän olevan kolme viikkoa eli 120 h. Se sisältäisi kaiken pyytämämme. Lisäksi sovimme että hän hankkii omilla alennuksillaan tarvikkeet koska hän ammattilaisena tietää mitä tarvitsee ja osaa hankkia kerralla oikean määrän ja tietysti oikeaan aikaan. Rautakauppa oli kuulemma aivan lähellä hänen kotiaan. Eli periaatteessa työ tehtäisiin tuntiveloituksella, mutta tuntikatto oli sovittuna. Maalari itse kyllä totesi tuntiveloituksen olevan hänelle huono ratkaisu, koska ”hän tekee työtä koko ajan ja ilman keskeytyksiä”. Mikään halpamies hän ei ollut koska alveineen veloitus oli nelisen kymppiä tunti.

Tarvikkeista hän halusi maksun saman tien koska hänellä on rahat kiinni tuotteissa. Ihan ymmärrettävää. Halusimme myös tehdä sopimuksen työstä koska kyseessä oli kaksi toisilleen tuntematonta osapuolta. Maalari sanoikin tehneensä yleensä sopimuksen ja lupasi tuoda sopimusmallin jo ensimmäisenä työpäivänään. Sopimusluonnosta, varsinaisesta sopimuksesta puhumattakaan, emme koskaan saaneet.

Ilmoituksemme mukaan Ladossa ei ollut maalattavaa niin että maalari pääsisi tekemään työtään keskeytyksettä vaan välillä pitäisi odottaa että yläkerta valmistuisi, tai vaihtoehtoisesti koko työn voisi aloittaa vasta muutaman viikon kuluttua. Hän kuitenkin halusi aloittaa heti ja tauottaa urakkaa sen mukaan miten hänen muutkin työmaansa edistyvät.

Varoituskellojen olisi pitänyt soida jo heti kättelyssä. Silloin kun urakoitsija tai yleensä työntekijä uhraa älyttömästi aikaa kehumalla aiempia töitään, niiden nopeutta, hyvää laatua ja urakoiden suuruutta ja lisäksi jatkuvasti moittii työmaan muiden työntekijöiden työn jälkeä tai ahkeruutta, niin voi olla varma että ongelmia tulee. Niin tälläkin kertaa. Tuo oman työhistorian esiin tuominen oli hänelle niin tärkeää että joko hän ei kuullut antamiamme ohjeita ja toiveita tai sitten hän ei halunnut että työhön puututaan. Joka tapauksessa monet tärkeät asiat jäivät toteutumatta.

Ensimmäisen työviikon jälkeen maalari ilmoitti tehneensä 45 tuntia töitä ja pyysi että se maksettaisiin heti. Laskua hän ei tietenkään vielä siinä vaiheessa ollut ehtinyt tehdä, mutta siitä huolimatta piti viikon työt maksaa heti samalla hetkellä kun työviikko päättyi. Aika outoa!

No, mietimme että ehkä hän haluaa varmistaa, että todella maksamme sopimuksen mukaan. Hoidimme maksun hänen toiveidensa mukaan vaikka itse laskun tästä saimme vasta reilun viikon päästä. Lisäksi hän halusi maksun hankkimistaan tarvikkeista, mutta hänellä oli meille pelkät lähetteet joihin oli kynällä piirretty hinnat. Maksoimme nuokin mutta pyysimme laskukopioita, jotta pystyisimme seuraamaan että hän sopimuksen mukaan siirtäisi tarvikkeiden alennukset meille. Maalari lupasi toimittaa kopiot seuraavana päivänä. Kuten varmaan jo arvaatte laskukopiota ei seuraavana päivänä näkynyt.

Jossain vaiheessa ensimmäisen työviikon jälkeen maalari ilmoitti tarvitsevansa matkakuluista korvauksen. Siihen emme suostuneet  koska hän kyllä urakkaa laskiessaan varmasti tiesi missä Lato sijaitsee. Muutaman päivän kuluttua hän ilmoitti urakkaan kuuluvan ainoastaan pohjatyöt ja pohjamaalauksen, vaikka paria päivää aikaisemmin oli luvannut hankkia kahta eri pintamaalia, jotta voimme niistä sitten valita kumpi sopisi paremmin. Siihenkään emme tietysti suostuneet koska alkuperäiseen tarjouspyyntöönkin sisältyi koko maalausurakka.

Tässä vaiheessa on hyvä kertoa, että saimme toki heti tarjouspyynnön sulkeuduttua moniakin selkeitä tarjouksia ja kokonaishinta jäi alle juuri valitsemamme urakoitsijan hintatason.

Seuraava 50 tunnin jakso täyttyi  ja siitäkin hän halusi maksun per heti. Hän oli omasta halustaan töissä jälkimmäisenä pääsiäispäivänä ja katkaisi oman laskutusjaksonsa juuri siihen. Lisäksi tietysti tarvikkeiden maksu. Ja taas hän toimitti pelkät lähetteet rautakaupasta. Kyseltyämme taas laskukopioiden perään (myös niiden ensimmäisten) alkoi erikoinen soittorumba. Urakoitsija halusi varmistaa, että maksamme pääsiäispäivänä hänelle samaan päivään mennessä kertyneet tunnit ja tarvikkeet. Varmisteli asian moneen kertaan ja halusi suorituksesta kuitin mahdollisimman nopeasti.

Teimme virheen maksaessamme kaikki näin nopeasti, koska seuraavana aamuna maalari kävi työmaalla keräämässä kamansa ja häipyi ilmoittamatta meille mitään. Edelleenkään hän ei ole ollut yhteydessä. Oli sentään jättänyt joitakin laskukopiota jälkeensä, mutta ei kaikkia. Mielenkiintoista on se, että laskuilla näkyi alennuksia pienistä ostoksista kuten saumanauhoista, mutta kaikki arvokkaampi tavara kuten tasoitteet olivat täyteen hintaan. Yllättävää...

Se miksi jurppii päästä eroon hankalalta tuntuvasta urakoitsijasta johtuu siitä että olimme maksaneet hänelle n. 80 % maksimihinnasta, mutta työtä hän oli tehnyt eri arvioiden mukaan vain n. 30% koko urakasta.

Saimme uuden maalarin kyllä nopeasti ja tuntuu että nyt meillä on rehellinen ammattilainen töissä. Vähän hän ihmetteli, miksi tämä edellinen taivaanrannanmaalari oli hankkinut valmista tasoitetta purkkikaupalla kun säkeissä ostamalla hinta olisi ollut n. 30 % valmistuotteeseen nähden. Lisäksi katsoimme saamistamme lähetteistä miten "ammattimaalarimme" oli käynyt hakemassa ao. tasoitetta rautakaupastaan purkillisen kerrallaan kolmena peräkkäisenä päivänä. Luonnollisesti laskutettavissa tunneissa oli mukana rautakauppakäynnit.

Tappio ei ole maata kaatava ja eri kirjoituksia lukeneena voi olla tyytyväinen, että ei ole tullut suurempaa pettymystä, ainakaan vielä. Silti tuntuu kummalta, että ammattimies ei pysty sitoutumaan tekemäänsä tarjoukseen. Varsinkin kun oli itseään niin kovasti kehunut ja muut haukkunut. Jäin vielä mieleen tuon petollisen maalarin lausahdus virolaisista työntekijöistä jotka vievät ammattimiesten työt polkuhinnoittelulla ja epärehellisyydellä. Jep, jep...

Mitä tulee tämän ”ammattilaisen” työn jälkeen, niin siinäkin on toivomisen varaan. Olimme erikseen kertoneet hänelle, että hormi jää yläkerrasta näkyviin, joten siihen ei saa tulla maalitahroja. Alla olevasta kuvasta näkee miltä meidän hormi tällä hetkellä näyttää. Onko muuten ideoita  miten tuo maali saadaan irti? Lisäksi kulmien metallivahvisteiset nauhat olivat niin tökerösti laitettu, että uusi maalarimme joutui ne irroittamaan ja laittamaan kokonaan uudet.





Että tällaista...
Vilika

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

työnjuhlaa


Työväen juhlaa viettiin Ladossa mitenkäs muutenkaan kuin työnteolla. Porukkaa oli vauvasta vaariin neljästä eri sukupolvesta. Osa poppoosta teki yläkerran lautalattiaa ja me muut keskityimme pihan siivoamiseen.



Tontilla oli jo ostovaiheessa kasa lautaa ja puuta. Lisäksi laudanpätkiä oli kertynyt sinne sun tänne rakennusvaiheen aikana, samoin kuin roskaa. Jäte kannettiin roskalavalle ja puut pinottiin siisteihin kasoihin, josta ne todennäköisesti joutuu takan syövereihin ajan kuluessa.


Jotta päivä ei olisi ollut täyttä puurtamista niin samalla juhlittiin myös grillikauden avajaisia. Vapun kunniaksi juotiin tietenkin myös simaa ja maisteltiin munkkeja.

Niin ja testattiin tietenkin Jiin uutta lelua. Oli siitä kyllä ihan apuakin kun painavia tukkeja siirreltiin. Harmi, että kamera unohtui kotiin, mutta tässä kuitenkin muutama kännykkäkuva päivästä.

Sää oli mitä mahtavin, oli melkein jopa t-paitakelit. Päivän aikana bongattiin yksi perhonen, yksi kimalainen ja ainakin kymmenen sisiliskoa. 


Sisiliskon metsästäjät








































Kun illalla saavuimme väliaikaiskotiin huomasimme, että täältä kotirannasta oli päivän aikana jäät lähteneet. Kesä taitaa olla ihan nurkan takana. 


Kiitos paljon talkooväelle! Ja aurinkoista toukokuuta kaikille!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

ostoksia

Pikku hiljaa hommat etenee ja ostoksiakin ollaan tehty.

Portaat tilattiin viime viikolla. Ne ovat puiset umpiportaat, jotka maalataan valkoisiksi. Kaiteistakin tulee umpikaiteet ja ne tehdään itse. Tämä kaidepäätös on jo alkanut vähän kaduttamaan, mutta näillä mennään.

Kylpyamme tilattiin myös, mutta sen toimitus on ilmeisesti vasta joskus kesäkuussa. No, sillä ei kiire olekaan. Ostoskoriin päätyi lopulta Schönbergin Callisto -komposiittikiviamme.













Tulikiven mustan Sumu-kiukaan bongasimme joskus talvella, olisikohan ollut rakenna ja remontoi -messuilta. Se klikattiin mukaan Netraudan alesta ja toimituskin pitäisi olla ihan muutaman päivän päästä.

Kylppärin kalusteet, hanat ja takka on seuraavaksi ostoslistalla.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

kattoturvat paikoillaan


Ulkonakin tapahtuu. Maaliskuun alussa olin yhteydessä yritykseen nimeltä Uudenmaan peltityö. Yritys oli tuttu jo muutaman vuoden takaa kun hoitivat hyvin kesämökin vesikourut, rännit ja tikkaat. Oikeastaan homma lähti liikkeelle Vantaan rakenna & remontoi -messuilta kun eräs toinen yritys markkinoi osaamistaan. Heiltä tulikin tarjous kattoturvatuotteiden asennuksesta + kourut ja rännit. Kilpailevan tarjouksen pyysimme Uudenmaan peltityöltä.


Uudenmaan peltityö oli himpun verran halvempi, mutta sitäkin enemmän painoi se, että tiesi homman hoituvan mutkattomasti. Saimme vielä tingityksi katon harjapeltien asennuksen samaan hintaan, koska kerran miehet siellä ylhäällä jo valmiiksi olivat. Lisäkauppaa heille syntyi kun toimittivat samalla ikkunapellit ja oviin rosterikynnykset.

Sovimme siis asennuksen maaliskuulle. Annoimme urakoitsijalle vapaat kädet aikataulun suhteen koska tuo työ ei rajoittanut sisärakentamista millään tavalla. Pari kertaa urakoitsija soittelikin katon lumitilanteesta ja kun kuuli katon olevan lumesta vapaa, tontille ilmestyi iso paku ja muutama asentaja.

Työ tehtiin parissa päivässä ja täytyy kyllä myöntää että lopputulos näyttää hyvältä. Ilmeisesti peltialalla oli sesonki alkamassa kun hoitivat tällaisen pienen homman nopeasti alta pois. Hyvä niin.

Tuohon Classic-peltiin on oma kiinnitys, joka ei edellytä ruuvaamista kattopellin läpi. Kävelytaso, katon tikkaat ja lumiesteet ovat siis tuolla samalla puristuskiinnikkeellä kiinni. Seinätikkaat löysivät paikkansa ei julkisivun puolelta ja ovat hyvin piilossa. Hätäpoistumistien tikkaat tulivat molempiin päätyihin. Ilmeisesti toinen pääty olisi riittänyt.

Kaikki peltiosat otettiin mustina. Ikkunatkin näyttävät nyt valmiilta kun pellit ovat paikallaan. Alastulorännit muuttuvat näkymättömiksi kun Lato saa lopullisen harmaan värin. Taas on yksi työvaihe saatettu loppuun.





torstai 18. huhtikuuta 2013

aikataulusta


Tavoitteenamme projektin alusta asti on ollut muuttaa Latoon toukokuussa 2013. Tämä tavoite toteutunee. 

Tilanne on se, että sisätyöt edistyvät hyvin, mutta muuttoaikataulua saattaa lykätä muutamat tekemättömät hankinnat. Näitä ovat tässä vaiheessa ainakin portaat, kylpyhuoneen ja vaatehuoneen kalusteet, eteisen kaapit, osa väliovista sekä takka. Näiden hankinta tökkii ja näiden ostalta on jotenkin todella vaikea tehdä päätöksiä. Olenkin onnistuneesti vältellyt lopullisten ratkaisujen tekemistä tai siis edes vaihtoehtojen (lue: vaihtoehdon) esittämistä Jiille, jotta voisimme  pistää tilaukset menemään. Ratkaisematta on myös betonilattian korjaustoimenpiteet.

Aika varmaa on, että Lato saadaan muuttokuntoon toukokuun loppuun mennessä, mutta olisi ihana muuttaa ihan valmiiseen taloon eikä sellaiseen josta puuttuu sitä sun tätä pientä (tai isoa). Voipi siis olla, että muutetaan vasta kesäkuussa. Heinäkuusta en uskalla edes mainita...

Portaissa ongelma on se, että haluaisin umpiportaat, jossa porrasaskelmissa ei ole ns. lippaa, vaan ne ovat etureunaltaan suorat. Tämä ilmeisesti ei ole suositeltavaa koska näin tehden portaiden syvyys jäänee turhan pieneksi. Toinen vaikea päätös portaisiin liittyen on kaiteet, varsinkin yläkerran kaide. Lasista emme halua ja eniten miellyttäisi umpikaide, mutta siinä mietityttää se, että blokkaako se liikaa valoa yläkerrasta. Yläkerran aulassahan ei ole ikkunoita.


Kylpyhuoneiden kalusteiden ongelmaa käsittelinkin aiemmin jo täällä. Kylpyhuoneiden kalusteiden valinnassa on kyse osittain myöskin saamattomuudesta. Vaikka valinta jotenkin tuntuu suunnattoman vaikealta, pitäisi se vain tehdä.

Saman saamattomuuden piikkiin menee vaatehuoneen kalusteet, eteisen kaapit, pari liukuovea (ne puuttuvat väliovet) ja takka. Takka-asia on jäänyt osittain sen takia hoitamatta kun sille suunniteltu paikka ei sitten toteutunutkaan. Harmittaa se edelleenkin niin paljon, että en ole halunnut takkaan sen koomin palata. Nyt alkaisi olla viimeiset hetket laittaa siinäkin töpinäksi.

Tätä saamattomuutta voisi selittää meidän ihanalla pikku-Hoolla, joka työllistää tällä hetkellä aika tavalla. Kaveri on oppinut seisomaan ja myös ehtii joka paikkaan alle nanosekunnin. Ei hyvä juttu tässä meidän väliaikaisasunnossa, jossa on pienet tilat ja vielä pienemmät säilytystilat. Tavaraa siis on ympäriinsä. Erityisen ihanaa on Hoon mielestä repiä äidin macbookin virtajohtoa. Koneen akku on ihan sökönä ja ei toimi ilman virtaa puolta minuuttia kauempaa. Nyt virtajohtoa on revitty niin paljon, että siinä on kosketushäiriö ja ei enää toimi kuin silloin kun sitä puristaa oikeastaa kohtaa oikealla tavalla. Että kirjoittele tässä sitten meilejä ja etsi toimittajia. Selityksiä siis riittää, mutta loppupelissä ei auta muu kuin ryhtyä tuumasta toimeen ja saada loputkin tilaukset tehtyä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

kotilato 1 vee

Tasan vuosi sitten teimme ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Onpas aika mennyt nopeasti! Rakennusprojektin alussa tuntui siltä, että Ladon valmistuminen kestää ikuisuuden. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että loppu alkaa häämöttää ja kiire tuppaa tulemaan kun kaikkia päätöksiä ja sitä myötä tarvikehankintoja ei ole vieläkään tehty. 

Kirjoitan lisää aikataulusta ja kokonaistilanteesta pikapuoliin.

Blogin pääasiallinen tarkoitus oli dokumentoida meille itsellemme projektin kulku. On ollut kiva huomata, että blogilla on myös lukijoita ja se onkin lisännyt kirjoittamisen mielekkyyttä. Varsinkin kommentteja ja viestejä on ollut mukava lukea. Niistä on ollut meille myös paljon apua. Kiitos teille lukijat!


tiistai 9. huhtikuuta 2013

kysely omakotitaloasujille

Palattiin eilen illalla pieneltä Levin reissulta. Oltiin siellä  Jiin kanssa ihan kahdestaan. Hoo oli sillä välin isoäidin ja isoisän hellässä huomassa. Yhteyttä pidettiin Skypen välityksellä. Hoota tosin kiinnosti enemmän isoäidin läppäri kuin meidän naamat siellä ruudulla. 

Ilmat oli mahtavat ja porukkaakin oli ihan maltillisesti, joten hisseille tai rinneravintoloihin ei tarvinnut jonotella. Päivät viettiin rinteessä ja käytiin vähän moottorikelkoilla pörräämässä. Tuttuihinkin törmättiin. "Hurjat" iltasuunnitelmat vaihtuivat uniin, mutta tulipahan ainakin kunnolla nukuttua.




Kaksi ammattikorkeakouluopiskelijaa otti meihin yhteyttä ja pyysivät jos voimme auttaa heitä heidän opinnäytetyönsä kyselytutkimuksen kanssa. Kysely on suunnattu omakotitalon omistajille. Omakotitalorakentajat voivat myös vastata. Alla lisää tutkimuksesta opiskelijoiden omin sanoin.

Kaksi Oulun seudun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikön opiskelijaa tekevät opinnäytetyönä kyselytutkimusta aloittavalle yritykselle. Kyselyn avulla kartoitetaan kiinnostusta uuteen kodinhallintatuotteeseen sekä muodostetaan asiakasprofiileja ja tutkitaan ostokäyttäytymistä. Kysely on suunnattu omakotitalon omistajille.

Yritys on tuomassa markkinoille uutta kodinhallintatuotetta, jonka avulla voi seurata reaaliaikaisesti kodin asuinolosuhteita omalta tietokoneelta. Tuotteen hyötyinä on, että voit säästää sähkönkulutuksesssa, varmistaa optimoidut asuinolosuhteet sekä kodin arvon säilymisen. Tuote toimii langattomasti ja on helposti itseasennettava.

Tuotteella voit seurata esimerkiksi:
* Sisäilmanlaatua kosteuden ja lämpötilan suhteen
* Reaaliaikaista sähkönkulutusta
* Talosi ylläpitoa sekä huoltotoimenpiteitä sähköisellä huoltokirjalla
* Ulko (sää) olosuhteita

Tuotteeseen on mahdollista ostaa myös lisäominaisuuksia, kuten sisälman hiilidioksidipitoisuutta mittaava sensori.

Käy vastaamassa kyselyyn ja voita 50 euron lahjakortti valitsemaasi K-rautaan. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5 minuuttia. Kysely on avoinna 12.4 saakka.

Kyselyyn pääsee tästä.

Tarkempia lisätietoja kyselystä sekä tuotteesta saat Susannalta (k9hasi00@students.oamk.fi) ja Anne-Marielta (k9soan01@students.oamk.fi).

perjantai 5. huhtikuuta 2013

artekit alesta

En ole aiemmin ollut Artek-fani. Päinvastoin vaaleasta puusta tehdyt huonekalut eivät ole miellyttäneet minua lainkaan. Mutta kun noin vuosi sitten näin tämän kuvan kuluneista Aallon 60-jakkaroista ihastuin niihin täysillä.


Kun sähköpostiini eilen kolahti Finnish Design Shopin uutiskirje 20%:n alesta oli ihan pakko tilata muutama jakkara. Omaksikin yllätykseksi ostoskoriin päätyi musta, keltainen ja vihreä (!) palli. Olin sillä silmällä aiemmin katsellut mustaa, keltaista ja valkoista versiota. En tiedä mikä päässä naksahti kun tilasin tuon vihreän. Nyt jo ehkä vähän kaduttaa etten sittenkin ottanut turvallista valkoista.
 

Teki mieli tilata myös Artekin A110-valaisimet Ladon keittiöön, mutta jätin ne vielä kauppaan. Ne ovat tosi kauniit, mutta myös erittäin suosittuja. Mietityttää harmittaako niiden hankinta jos ja kun niitä näkee kaikkialla. Tosin eipä taida nämä jakkaratkaan suosiossa A110-valaisimille hävitä.

Finnish Design Shopissa vielä tänään 20% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista koodilla WELIKEYOU.

Kuvat lainattu Artekin ja Finnish Design Shopin sivuilta.

torstai 4. huhtikuuta 2013

vihreää


En ole koskaan ollut mikään viherpeukalo, mutta mulla on lähes aina ollut viherkasveja. Pääasiassa huonolla menestyksellä. Olen suunnitellut, että Latoon tulee paljon viherkasveja ja tällä kertaa ihan oikeasti huolehdin niistä. Vaihdan multia, kastelen tarpeeksi mutten liikaa ja teen mitä kasvien hoitamiseen nyt sitten tarvitaankaan.

Lotta Agatonin koti, kuva Emmas designblogg

Meille tulee todennäköisesti aika simppeli ja väritön sisustus. Viherkasvit toisivat kivasti kodikkuutta. Nyt näyttää siltä, että tätä pläniä pitää lykätä vuosi tai kaksi. Pikku-Hoo on viime aikoina osoittanut suurta mielenkiintoa isoäidin kasveja kohtaan. Heti kun silmä välttää on kaveri kurkottamassa kukkia kohden ja jos saa niistä kiinni, menee lehdet välittömästi suuhun. Tässä siis kärsii kasvi ja mahdollisesti poika kun suurinta osaa sisäkasveista ei kai ole tarkoitettu syötäväksi. Ensin voisi kasvattaa vaikka pelkkiä yrttejä. Niissäkin on toki se riski, että tyyppi vetää koko yrtti/purkkikompleksin päällensä.

kuva Pinterest/Emmas designblogg

Sain muuten joululahjaksi tällaisen ihanan Kekkilän Vihervalon. Se on vielä paketissa ja otetaan käyttöön vasta Ladossa. 

kuva Kekkilän

Haaveilen myös viherseinästä. Törmäsin sellaiseen ensimmäisen kerran viime kesänä Tampereen asuntomessuilla. Se löytyi Casa Forte -talosta, jossa oli kaikkea muutakin ihanaa. Bongasin viherseiniä myös Habitaressa. Siellä sain kuulla myös seinän hinnan, joka hirvitti. En muista enää kuinka paljon se oli, mutta ei tainnut tonni per neliö riittää tuollaisessa oven kokoisessa systeemissä. Ja neliöhinta tietenkin nousee mitä pienempi ala on kyseessä. Siinä vaiheessa seinät olikin suunniteltu lähinnä julkisiin tiloihin ja kuluttajille suunnattu versio oli vasta tekeillä. Mikä mahtaa olla tällä hetkellä tilanne? Onkohan markkinoilla jo kuluttajaystävällisempi versio, noin niin kuin hinnan puolesta. Tai mitenköhän tällaisen tekeminen kotikonstein onnistuisi?

kuva Tampereen asuntomessujen sivuilta

tiistai 2. huhtikuuta 2013

väliaikatietoja betonilattiasta


Pääsiäislauantaina kävimme juttelemassa lattian tekijän kanssa siitä miten saamme betonilattian fiksattua. Keskustelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että ennen kuin mitään ratkaisuja asian kanssa tehdään, otetaan lattia kokonaan esiin ja pestään se kunnolla. Tätä ei oikeastaan voi tehdä ennen kuin talo on suurin piirtein valmis. Näin ollen lopulliset päätökset siirtyvät toukokuulle (toivottavasti ei sen pidemmälle).

Tilanne on siis sellainen, että betonilattia tehtiin joulukuussa ja kylmä sekä lumi pääsivät puremaan tekovaiheessa niin, että lattiasta ei tullut aivan virheetöntä. Lisäksi siellä oli pari meidän mokaa, jotka pitää tavalla tai toisella korjata. Lisää täältä.

Ensinnäkin haluamme tarkistaa onko litiumsilikaattikäsittely toiminut niin kuin pitäisi vai onko kylmä vaikuttanut siihenkin epätoivotulla tavalla. Käsittelyn tarkoitus on sitoa betoni niin, että se ei pölyä ja että se ei ime itseensä likaa.

Mikäli litiumsilikaattikäsittely on ok ja lattia on näin ollen pääosin kunnossa, pitää sopia miten ongelmakohdat korjataan. Betonikaverin ehdotus oli, että paikkakorjataan lattia elämyspinnoitteella. Tämä hieman arveluttaa sillä pelkään korjattujen kohtien poikkeavan liikaa muusta lattiasta. Se ei kai selviä muuta kuin kokeilemalla.

Itse mietimme muitakin vaihtoehtoja, joissa koko lattia käsiteltäisiin uudestaan. Elämyspinnoite voitaisiin laittaa koko lattiaan. Tämä kai hyvä ratkaisu (en tosin ole livenä nähnyt tuota elämyspinnoitetta), mutta myös erittäin kallis sellainen. Yksi optio on laittaa lattiaan epoksipinnoite. Tai sitten lattia vain yksinkertaisesti maalataan. Emme tosin tiedä reagoiko maali jotenkin tuon litiumsilikaattikäsittely kanssa. 

Vielä eilen en oikein ollut innostunut tuosta maalausideasta. Olinhan nimenomaan halunnut betonilattian joka näyttää siltä itseltään. Tänään kuitenkin bongasin maaliskuun Avotakasta betonilattian, joka oli maalattu valkoiseksi ja maalin päälle oli vielä laitettu lakka. Ainakin kuvissa se näytti tosi kivalle. Ehkä maali ei olekaan ollenkaan hullumpi vaihtoehto. Edellisessä kodissamme oli valkoinen lattia (ei tosin betonia) ja valkoiset seinät ja tykkäsin siitä kombosta todella paljon. Alla Avotakasta 3/2013 kopioitu kuva maalatusta betonilattiasta.


sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

maalausta ja maatuskoja


Kuten Jii aikaisemmin mainitsikin päätimme ottaa ihan oikean maalarin tekemään sisämaalaukset. Ammattilainen otettiin tekemään tämä osuus sen takia, että saadaan oikeasti siistiä jälkeä ja että nopeutetaan Ladon valmistumista. Meillä vielä tavoitteena päästä muuttamaan toukokuun aikana.

Kaikki seinät, märkätilojen laattaseiniä lukuun ottamatta, maalataan. Tällä hetkellä seinät ovat kitattu ja osassa on jo pohjamaalikin. Pohjamaalina käytetään Siroplast 2:sta. Pintamaaliksi seiniin tulee todennäköisesti joko himmeällä tai puolihimmeällä Harmony ja/tai Luja sävynä paperi. Haluamme valkoiset seinät, jotka eivät missään olosuhteissa näytä kellertäviltä. Tuo paperi-sävy vaikuttaa sopivalta ja näyttää siltä, että aika moni muukin rakentaja ja remontoija on sen valinnut.

Mietimme ensin käyttävämme seinissä Siroplast 7:aa, mutta se ei kestä kovin hyvin puhdistamista, joten se ei meille soveltuisi kovin hyvin. Olen itse kamala sählä ja lisäksi pikku-Hoo on jo nyt 7 kk:n ikäisenä osoittautunut aika täystuhoksi, joten tuskinpa Ladon seinätkään tulevat täysin säästymään. Katot maalataan maalarinvalkoiseksi joko Siroplast 7:lla tai jätetään ne pohjamaalille jos näyttää siltä, että ne eivät varsinaista pintamaalia kaipaa.

Mietin parin seinän maalaamista mustaksi tai mustan harmaaksi, mutta päädyimme sitten lopulta laittamaan kaikki valkoisiksi. Seiniähän on helppo maalata jälkikäteen (jos saa aikaiseksi…), joten voi olla, että joku tehosteseinä vielä myöhemmin laitetaan. Ainoa ”erikoisseinä” tulee pikku-Hoon huoneeseen. Siellä yksi seinä maalataan ensin ns. magneettimaalilla ja sen päälle liitutaulumaalilla. Hoon huone tulee nyt aluksi olemaan alakerrassa, joka pohjapiirustuksessa kulkee nimellä työhuone.

Pikku-Hoon huoneeseen mulla on mielessä montakin ideaa. Niitä kaikkia ei mahdu toteuttamaan, joten en vielä itsekään tiedä mitä lopullisia ratkaisuja sinne tulee. Niin tai näin, niin nämä ihanat Studio Matryoshkan maatuskaeläimet olisi kiva saada koristamaan jotain hyllynreunaa. Olen näitä pitkään ihaillut ja kerran ne melkein jo ostoskoriin nappasin kunnes järjen ääni sanoi, että ennen Latoon muuttoa ei kannata ostaa mitään ylimääräistä tavaraa. Nyt nämä ihanat hahmot on mahdollista voittaa Valkoinen koti -blogin arvonnasta.


perjantai 29. maaliskuuta 2013

tasot, altaat ja liesituuletin valittu


Keittiövalinnat alkavat olla pikkuhiljaa finaalissa. Keittiökaapeista tehtiin päätös jo viime vuoden puolella, mutta muut tilaan liittyvät valinnat jäivät vielä mietintään. Kodinkoneet tilattiin pari viikkoa sitten ja nyt viimein myös taso, altaat ja liesituuletin.

Tasossa mietitytti eniten väri ja jossain määrin myös materiaali. Lopulta päädyimme 12mm Silestone-tasoon, joka tulee Muotokiven kautta. Värinä on puhtaanvalkoinen Blanco Zeus. Valitsimme Silestone-tason koska materiaali on kestävää sekä sen kaunis valkoinen värisävy miellytti.

Mietimme myös ihan tummaa tasoa, mutta tummanharmaisiin keittiönkaappeihin ei oikein löytynyt muuta sopivaa tummaa tasoa kuin musta. Mustassa arvelutti sen hankalahoitoisuus. Mustassa kun näkyy tahrana jopa vesitipat. Keittiön välitila jätetään valkoiselle maalille. Toiselle seinällehän ei tule yläkaappeja lainkaan, ainoastaan liesituuletin. Tämäkin seinä sekä liesituulettimen kupu ovat valkoisia, joten uskon valkoisen tason soveltuvan kokonaisuuteen hyvin.

Keittiön altaaksi valitsimme Blanco Dalago 6-F –altaan huulloskiinnityksellä värinä kallionharmaa. Samanlainen, mutta hieman pienempi allas, Blanco Dalago 5, tulee kodinhoitohuoneeseen päältä asennettuna. Kodinhoitohuoneen taso on laminaattia, joten siihen ei huullettua allasta saa. Altaat tulevat Lapetekin kautta.



Altaan kanssa ”samaa sarjaa” löytyy aika hyvännäköinen hana Blanco Linus-S. Näitä ei olla tilattu, mutta ovat harkinnassa.





Tilattiin tosiaan viimein myös liesituuletin. Se on ollut yksi pieni murheenkryyni kun sopivaa ei oikein ole tuntunut löytyvän. Jossain vaiheessa jo harmittelin, että meille ei liesiseinälle ole tulossa yläkaappeja. Niiden allehan olisi saanut sellaisen lähes näkymättömän tuulettimen. Lopulta tilaukseen päätyi Lapetekin liesituuletin, jonka päälle tulee Nixin valkoinen liesituuletinkupu. Valkoinen sen takia, että se sointuu hyvin valkoiseen seinään ja ei pomppaa liikaa esiin. Alla kuva liesikuvusta. 


Kuvat lainattu Lapetekin ja Nixin sivuilta.

torstai 28. maaliskuuta 2013

työt etenee


Onkin mennyt taas hetki, että varsinaisesta rakentamisesta on tehty päivitystä.

Lattia on viime käsittelyn jälkeen peitetty, eikä sille ole tehty mitään sitten helmikuun. Alkaa kyllä olla aika kutsua lattiajukka ainakin tekemään suunnitelmaa mitä lattian muutamalle epäkohdalle tehtäisiin.

Alakerran väliseinät on nyt saatu valmiiksi. Seinien ollessa vain toispuoleisesti levytettyjä, sähköurakoitsija poikkesi ryhmineen vetämässä johdot koko alakertaan ja osittain myös yläkertaan. Samalla kytkettiin ”oikea” sähkö sähkökeskukselle uutta syöttökaapelia pitkin. Erilaiset jatkojohdot ja jakorasiat hangen alla jäi siis virrattomiksi, mutta kaikkia ei saatu jäätilanteen vuoksi kerättyä pois. Aurinko kyllä auttaa tuossa aikanaan.

Lattialämmitys on nyt ollut joitain viikkoja toiminnassa tilapäisen 3kW:n sähkölämmittimen avulla. Putkiurakoitsija kytki sen toimintaan ja se jos joku on auttanut laatan kuivumisessa. Kaupan päälle sisälämpötila on ollut enemmän kuin miellyttävä. Varsinainen lämpöpumppu saadaan lopulliselle paikalla heti kun teknisen tilan lattia ja seinät ovat kunnossa.

Samoin alakerran katot on nyt levytetty, pois lukien alaslaskettavat katot, joita on siis lähinnä märkätiloissa. Ärrälle oli tulla kiire valaisimien sijoituspäätöksessä, kun valaisimille tietysti piti päättää paikka ennen kattolevyn kiinnitystä. Nyt katossa on paikoitellen reikäpinta-alaa enemmän kuin varsinaista levyä. Varsinainen pitsikatto. :)


Yläkerran matalan seinän ja vinon katon levytys on tehty olohuoneen kohdalta ja myös tasoitustyöt alkavat olla valmiit tuossa kohtaa. Tarkoitus on maalata lopullinen pinta tuon aukon kohdalle niin että tilapäistuet (pystytysryhmän kiinnittämät palkit aukon kohdalle) päästään purkamaan. Näin ei tarvitse tehdä maalarille erikseen telineitä.


Meillä on siis maalari valittuna ja jo työssäkin. Tarjouspyyntö.fi -sivuston kautta tuli useitakin tarjouksia, mutta suurin osa oli ”tarjouksia” eli yritys ilmoitti vain tuntihinnan. Oli myös muutama täysin yliampuva tarjous. Valitsemamme maalari on yhden miehen yritys itäiseltä Uudeltamaalta. Hieman meillä on ollut liikkeellelähtöongelmia joissain asioissa, mutta kun kaveri on päässyt töihin käsiksi niin näyttää siltä, että lopputuloksesta tulee ihan hyväksyttävää tasoa.


Keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteet ovat tulossa viikolla 16, joten nyt on kiire kodinhoitohuoneen lattian kanssa. Lattiahan on kokonaan aloittamatta. Ensimmäisessä vaiheessa tasoitetaan kaadot niin pieniksi että voidaan käyttää isoa laattaa lattiassakin. Seuraava työvaihe on vesieristys ja sitten laattaa päälle. Onneksi seiniin on tulossa maalipinta, joten siinä ehkä päästään helpommalla.