torstai 10. toukokuuta 2012

odottavan aika on pitkä

Pikkujuttuja saatu taas eteenpäin talotehtaan piirustuksia odotellessa. Kiersimme rajanaapureita, ei niinkään lupaa kysymässä vaan ilmoittamassa rakennushankkeen alkamisesta. Naapurin LUPAA ei tarvita jos rakentamisessa noudatetaan kunnan määräyksiä. No, ilmoituksen jälkeen naapureilla on viikko aikaa huomauttaa asiasta kunnalle. Kaikki rajanaapurit kuitenkin tavoitettiin eikä kukaan vastustellut. Katsotaan sitten viikon kuluttua.



Edelleen olemme valmistelleet vastaavan mestarin ilmoituspapereita. Sekään ei näytä olevan mitään rakettitiedettä. Koskahan se rakentamisen vaikea osuus alkaa?

Puolen viikon aikaan talotehtaalta tuli luonnokset tarkastusta varten. Pieniä muutoksia voi tehdä mutta niitä ei ihme  kyllä ole ilmaantunut. Tai jos keittiön tiskialtaan siirtoa ei lasketa... Varmaan teemme muutoksia vasta sitten kun ne ovat maksullisia. Luonnosten palautus viikon sisällä niin käynnistävät sirkkelit Pohjanmaalla. 

http://weheartit.com


Vaikka ensi viikko onkin tynkä pitäisi se lupahakemus jättää. Nyt jo tuntuu varmalta, että emme saa piirustuksia siihen mennessä. Tonttikaupan ehtonahan oli että lupa laitetaan vireille 15.5. mennessä. Tai siis meidän asettama ehtohan oli että saamme rakennusluvan.... Monimutkaista:)

Jätevesijuttu pitäisi vielä päättää. Eikö kukaan voi kirjoittaa hyviä ja huonoja puolia imeytyskentästä vs. pienpuhdistamo? Ollaan päätymässä pienpuhdistamoon vähän pienempien käyttökulujen takia. Kumpikin vaihtoehto on silti edelleen mahdollinen.

Lämmityskin askarruttaa. Vaikka pieni vihreä ihminen sisällä sanoo, että säästetään sähköä ja laitetaan maalämpöpumppu niin järki käskee selvittämään muitakin vaihtoehtoja. Olisiko vesikiertoinen sähkölämmitys jopa 10k€ halvempi? Maalämpö voisi säästää hintansa 20 vuoden aikana. Jos silloinkaan kun laite on silloin jo vaihtokunnossa. Kallista olla vihreä! Pelkästään puulämmityksen varaankaan ei oikein halua lämmitystä jättää, on vähän liian sitovaa. Sitä paitsi rakennuskustannukset olisivat varmaan maalämmön tasoa, jopa korkeammat hormin kanssa.

Suora sähkö? -Ei! Muita ajatuksia?

4 kommenttia:

  1. Blogissani on teille tunnustus.

    VastaaPoista
  2. Hassua, etten aina teidän päivitystä lukiessani tiedä, kumpi on kirjoittanut :D Yleensä kyllä, mutten aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jii pyysi sanomaan, että se johtuu siitä, että mä oikoluen kaikki sen tekstit ennen julkaisua. ;)
      Se ei kyllä pidä paikkaansa, joten kai meillä sitten vaan on samanlainen tyyli.

      Poista

Kiitos kommentistasi!