tiistai 11. joulukuuta 2012

kiirettä pukkaa


Aika hektistä on ollut elämä viime aikoina. Jii käy töissä ja raksalla ja minä pakkaan kämppää kasaan ja hoidan erilaisia asioita kaupungilla. Nyt kun ollaan muuttamassa pois kaupungista tuntuu siltä, että kaikki mahdollinen pitäisi hoitaa alta pois. Ihan kun sitä ei tänne enää koskaan tulisi. Toisaalta miksi ihmeessä ne on tullut jätettyä tähän viime tippaan kun kuitenkin jo marraskuun alussa oli tiedossa, että lähtö tulee ennen joulua. Niin no, olenkin aina toiminut sen ”sananlaskun” mukaan, että älä tee tänään sitä minkä voit huomennakin jättää tekemättä.

Keittiökin tilattiin ja takan paikka päätettiin. Niistä vähän myöhemmin lisää. Nyt jännitetään huomista lattiavalua. Ei päästä edes heti paikalle tsekkaamaan lopputulosta. Pitää jännittää loppuviikkoon asti. Tuon valun yhteydessähän tehdään se lopullinen betonilattia, joten jännää on.

Tässä pari kuvaa noin viikon takaa. Sen jälkeen on ainakin putkimiehet käyneet laittamassa lattialämmitysputket (ja varmaan jotain muutakin).


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!