maanantai 28. tammikuuta 2013

vähän putkia ja paljon villaa


Nyt on keskitytty tiivistämään yläpohjaa niin että sinne saataiisin puhallettua pakettiin kuuluva puhallusvilla. Työtä onkin ollut jonkin verran. Ylimmäksi kattoristikoiden väliin tuli tuulensuojalevy, paitsi suojaamaan tietysti tuulelta, myös estämään puhalletun villan painumista aluskatetta vasten. Pystysuorille matalille seinille tuli levyvilla, samoin räystäälle päin tuleva pieni vaakasuora osuus. Mikään pieni ponnistus ei ollut myöskään katolle tulevat läpiviennit. Piti asentaa takan hormi, liesituulettimen poisto, ilmanvaihdon poisto, vessan tuuletus sekä radonin poistoputki. Putkien laittaja vietti katolla yhteensä päiväkausia. Vaikeuden kerrointa lisäsi katolla oleva lumi/jääkerros sekä kohtuullisen kylmä ulkoilma. Puhallusvillan alapuolelle tuli höyrynsulkumuovi ja sen alapuolelle sisäkaton koolaus. Nämä tietysti sivutyönään pitävät myös sen villan oikeassa paikassa.



Hormin asennuksessa piti huomioida sen eristys niin että etäisyys puhallusvillaan säilyi tarpeeksi suurena mutta myös hormin jäähtyminen yläpohjassa piti varmistaa. Hormin mukana tuli kyllä asialliset ohjeet ja kuvat. Sinänsä yksinkertainen laittaa mutta paloeristeineen tuo hormi on lähes kokonaan ristikon välin täyttävä ja painoakin jonkin verran. Ja siinäkin nuo luonnon haasteet ulkopuolella. Nyt pitää vielä varmistaa että villan puhaltaja ei työntänyt villaansa liian lähelle hormia. Mitenkähän sen voisi tehdä kun koko yläpohja on nyt suljettu?



Taistelu LVI-miesten kanssa jatkui edelleen. Sovittuna päivänä työväki ei taaskaan saapunut paikalle, kävivät kyllä seuraavana päivänä toteamassa lämpötilan liian alhaiseksi ja putkille varatun paikan liian ahtaaksi. Oli siinä joitain muitakin valituksen aiheita, mutta ne liittyivät heidän palkkaansa ja yleisiin työehtoihin. Putkien asennus oli kuitenkin aloitettu, mutta kun muistutimme (ties monennenko kerran), että järjestelmään tulee sovittu viilennys, niin putkien ympärille piti liimata erityinen Armaflex-eriste. Eli purkaa piti. Onneksi eivät olleet olleet tässä kohtaa kovin ahkeria. Taas sama keskustelu lämpötilasta, asennuspaikasta jne.

Annoimme sen verran periksi, että rakensimme nopeasti alakertaan heille asennushuoneen, eristämällä väliseinän ja rakentamalla tuulensuojalevyistä ohuen tilapäisseinän.  Tilapäishuoneeseen oli helpompi saada vaadittu 15 asteen lämpötila ja liimaustyö onnistui. Myös rakennuksen päädystä avattiin sen verran panelointia että iv-miehet pääsivät työntämään armaflexatun ja eristetyn putken välipohjan kylmään tilaan. Näin putken saattoi rakentaa hieman pidemmäksi lämpiössä. Mulla taitaa olla nyt muutama ystävä enemmän...

Lopputuloksena olemme saaneet täysin ”mahdottoman” iv-putkiasennuksen (tai osan) niin kuin sen alunperin olimme toivoneetkin. Ihmetyttää vain miksi joka asia pitää ensin tuomita mahdottomaksi tehdä, mutta kunnon riitelyn jälkeen se kuitenkin onnistuu. Täytyy kyllä todeta että iv-miesten työn jälki on oikeinkin hyvää, eli ovat kyllä ammattimiehiä. Pitää vain motivoida heidät töihin. Taisi olla viimeinen työvaihe kun lvi-töiden etenemisestä on kiinni muiden töiden eteneminen.

Ymmärrän hyvin, että tietyt työvaiheet saattavat vaatia lämpöä, mutta miksi siitä pitää ilmoittaa vasta kun sovittu aloituspäivä on jo ohitse. Minun mielestäni urakoitsija voisi hankkia riittävän tehokkaan lämpölähteen käyttöönsä ja vaikkapa pientä vuokraa vastaan toisi sen sitten työmaalle tuottamaan iloa. Nyt kaikki omakotirakentajat joutuvat yksitellen miettimään erilaisia lämpöratkaisuja puolipaniikissa. Voisi kuvitella, että tiukat urakat menisivät jouhevammin läpi kun urakoitsijalla olisi ratkaisu valmiina eikä tarvitsisi keskeyttää töitä yllättäen.

Putkien asennuksen jälkeen piti vielä laittaa tuulensuojalevyt ja levyvillat matalille pystyseinille sekä tuo aiemmin mainittu höyrynsulkumuovi koolauksineen.



Villan puhalluspäivää piti siirtää vain kaksi päivää, kiitos iv-miesten. Tuo taitaa raksaprojekteissa olla niitä pienimpiä murheita, mutta silti...

Nyt saamme sisään lämpöä, joka ei heti karkaa harakoille, koska ovet ja ikkunat ovat paikoillaan. Lämpö on mahdollista tuottaa joko tilapäislämmittimellä tai putkiurakoitsijan ehdottamalla erillisellä lattialämmtysputkiin liitettävällä vehkeellä. Ilmeisesti tämä jälkimmäinen vaihtoehto edistäisi kosteuden poistumista valusta tehokkaasti. Ratkotaan tuo asia lähipäivinä.

Työ jatkuu nyt alakerran katon koolauksella ja sen jälkeen jo väliseinien teolla. Olemme myös valmistelleet yläkerran lattialankkujan kuivaus/höyläyskierroksen aloitusta jotta tavara olisi paikalla sitten kun sitä tarvitaan. Just in time.

3 kommenttia:

  1. Puuh. Ennenkin oon asiasta puhissu, mutta tämä vaan vahvistaa luuloani siitä, että lvi-alalla olisi reikä omaisuuden tienaamiselle, ku pistäisi pystyyn puljun, joka hoitaa hommansa ajallaan ja sovitusti! Olis sille varmaan kysyntää!? Harmi ku ei oo yhtään kiinnostusta niihin juttuihin :D
    No hyvä, että homma on nyt tehty ja vielä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pitäisköhän alkaa opiskella putkariksi? ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!