tiistai 19. maaliskuuta 2013

kodinkoneet tilattu


Keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteita tilatessamme jätimme kodinkoneet ja keittiön tason tilaamatta koska emme olleet tehneet niistä vielä päätöstä.

Jii on projektin alusta asti puhunut, että haluaa ehdottomasti Mielen astianpesukoneen, mutta muilla koneilla ei ole niin väliä. Lopulta päädyimme ottamaan kaikki keittiön kodinkoneet Mieleltä. Päätökseen vaikutti laitteiden laatu ja ulkonäkö. Mitään erikoisuuksia emme laitteissa tarvitse, joten päädyimme  perusmalleihin.

Ainoa ”erikoisuus” on se, että meille tulee uunin ja mikron lisäksi vielä pieni höyryuuni. Itse en olisi halunnut mikroa talouteemme lainkaan. Musta löytyy sen verran huuhaa-hörhöä, että en usko ruoan mikrottamisen olevan kovin hyvästä. Itsestä ei niin väliä, mutta lapsen ruokia ja juomia en halua mikrossa lämmittää. Jii taas halusi mikron ehdottomasti. Itse ihastuin Mielen näyttelyssä Vantaalla pieneen höyryuuniin, jolla ruoan lämmittäminen olisi lähes yhtä nopeaa kuin mikrossa. Lisäksi höyryuunia voi käyttää kasvisten mm. kasvisten kypsentämiseen ja pakasteiden sulattamiseen. Kompromissina meille tulee siis mikro, höyryuuni ja tavisuuni. Kaikki koneet ovat teräksenvärisiä. Mietin niiden ja mustien välillä, mutta yhtenäisemmän ilmeen sai näillä teräksenvärisillä. Muutenkin tuntuu, että ne kuitenkin sopivat paremmin tummanharmaiden kaappien kanssa vaikka keittiöprojektin alussa olin ihan varma, että haluan mustat koneet.

Keittotasoksi tulee induktioliesi mallia KM 6115, uuniksi H 5240 B, höyryuuniksi DG 5040 ja mikroksi M 8150-2.

 

 


Kylmälaitteita meille tulee neljä, kaksi pientä jääkaappia ja kaksi pientä pakastinta, integroituina. Päädyimme tähän ratkaisuun sen vuoksi, että halusin nämäkin ovet ilman vetimiä. Jos oltaisiin otettu täyskorkeat kylmälaitteet olisi niiden avaaminen vetimettömillä ovilla ollut mahdollista, mutta tosi raskasta. Molemmat jääkaapit tulevat ylös ja pakastimet alas, koska pakastimilla tulee käytyä harvemmin. Saa nähdä alkaako tämä ratkaisu jossain vaiheessa harmittaa kun aina on väärä kaapin ovi auki kun se haettu tuote onkin toisessa kaapissa. Noh, pitää yrittää pitää jotain logiikkaa minne mitäkin jääkaappikamaa tyrkätään.

Jääkaapit ovat mallia K 9212i ja pakastimet F 9212i .



Astianpesukone tulee myös integroituna. Koneen mallinumero on G5575 SC Vi XXL. 



Sitten pitäisi päättää vielä tasot. Ensimmäinen ajatus oli tumma komposiittitaso, joka vaihtui valkoiseen corianin kautta valkoiseen komposiittitasoon. Nyt mielessä taas tumma komposiittitaso. Mitä mieltä lukijat? Minkävärinen taso sopii tummanharmaiden kaappien ja teräksenväristen koneiden kanssa? Keittiön seinistä tulee varmastikin valkoiset ja välitilakin kai vain maalataan. 

2 kommenttia:

  1. Mun intuitio oli että tummat, mutta nyt ku katoin noita "keittiö tilattu" postauksen havainnekuvia, niin kyllä se vaaleeki näyttää kivalta. Ehkä jotenki raikastaa sitä yleisilmettä!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii..... Yhdessä hetkessä ajattelen yhtä ja toisessa toista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!