keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

meillä on muuttolupa

Meillä on muuttolupa. Ja huomenna sitten muutetaan! Pakkaamista ei tällä kertaa onneksi ole kovin paljoa sillä suurin osa tavaroista on ollut viimeisen seitsemän kuukautta varastoituna. Muuttoa helpottaa myös se, että väliaikaisasuntoa ei tarvitse heti saada ihan tyhjäksi.

portaat eteisestä yläkertaan, kaiteet vielä vähän vaiheessa 

Paljon erilaisia pikkujuttuja, ja vähän isompiakin, on vielä Ladossa tekemättä. Niistä huomimatta fiilis on korkealla. Ou jee!

Tyhjässä olohuoneessa oli Hoon hauska kärrytellä

Tässä muutama kuva, jonka napsin tänään tyhjässä siivotussa talossa. Kuten kuvista näkyy betonilattia maalattiin sitten valkoiseksi (siitä myöhemmin vähän lisää). Joten nyt sitten on Ladossa tosi valkoista. Toki ilme vähän muuttuu kun huonekalut tuodaan sisään.

näkymä olohuoneesta eteiseen ja Hoon huoneeseen
 
 
Tässä vaiheessa tuomme Latoon kaikki vanhat huonekalumme vaikka kaikki ei sinne oikein sovikaan (mahtuvat kyllä hienosta, mutta eivät kokonsa puolesta ole sopivia). Esimerkiksi ruokapöytä on liian pieni. Sohvia on kaksi, jotka molemmat ovat pienehköjä. Mieluummin ottaisimme yhden ison sohvan. Näillä kuitenkin lähdetään liikkeelle ja uusia huonekaluja ostetaan kun tiedetään tarkalleen mitä halutaan ja sopiva kävelee vastaan. Uskon, että vasta jonkun aikaa Ladossa asuttuamme tiedämme paremmin mitä oikeastaan tarvitsemme.

eteisen kaapit

40 kommenttia:

  1. Onnea Lato-kotiin, se tunne on todella hieno!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin, joka on kyllä ihana! Ihana on ollut seurata ladon edistymistä. Sisustus kuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen kotiin ja muuttoon tätäkin kautta! Näyttää kauniilta uusi kotinne, mäkin jään odottelemaan sisustuskuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kamat on nyt siirretty Latoon ja se on täys pahvilaatikkoa, nyssäkkää ja pussukka. Ihan epätoivoinen olo, että miten ne ikinä löytää paikkansa.

      Poista
  4. Vautsi! Tuo lattia näyttää ihanalta! Onnea rutkasti Latoon ja muuttoon! Teill on ihanat hetket "käsillä", ah muuttolupa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt tuntuu siltä, että muutto on koko projektin vaativin homma. ;)

      Poista
  5. Todella hienolta näyttää! Mekin kannettiin samat kalusteet tänne uuteen kotiin ja uusitaan sitten pikkuhiljaa niitä jotka eivät tänne mittojensa puolesta sovi. Toistaiseksi lähdöt on saanut vain ruokapöytä, ja muiden osalta ootellaan rauhassa että yläkerta joskus valmistuu ja vähentää tavaran määrää täällä alhaalla. Sitten sen vasta tietää mitä tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, oon samaa mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Ei voi tietää uusi koti "vaatii" ennen kuin siellä on jonkin aikaa asustellut.

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin! :) Näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Onnea muuttoluvasta!

    Mistä nuo eteisen kaapinovet ovat? Todella tyylikkäät! Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!

      Etsin aika kauan sopivia ovia ja niitä ei mistään meinannut löytyä tai sitten hinta oli liian kova. Nämä on teetty Somerikkunassa Somerolla. Itsekin tykkään tosi paljon näistä. He tekivät meille pari muutakin liukuovea, joista yksi on vielä noutamatta.

      Poista
  8. Hyvältä näyttää, onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  9. Aivan huikeen hieno lattia, juuri tuollaista oon meillekin haaveillu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tullut ihan sellaista kuin piti, mutta tämäkin on tosi kiva.

      Poista
  10. Ihanaa!!! Paljon onnea, siellä näyttää niin hienolta! Komeat nuo eteisen mustat ovet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mäkin tykkään noista ovista kovasti.

      Poista
  11. Hieno homma! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen kotiin! Meillä on juuri suunnitelmissa Lato-talo. Huomenna tavataan rakennusarkkitehti, ja saadaan tietää sopiiko tontille rakentaa sellainen!

    T. Kaisuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tekin saatte oman Ladon. Onnea tapaamiseen!

      Poista
  13. Ihana koti, ihana elämänvaihe!
    Lämpöä ja rakkautta uuteen kotiin!

    Nuo eteisen ovet on tosiaan ihanat.

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä vähän epätoivoinen olo noitten muuttolaatikoiden kanssa. :)

      Poista
  15. Onnea ainakin sata kiloa! Upealta näyttää talossa:)

    VastaaPoista
  16. Onnea, onnea, onnea! Hyvältä näyttää. Eritysesti lattia ihastuttaa.

    VastaaPoista
  17. Onnea muuttoluvan johdosta! Näyttää aivan ihanalta, saadaanko mekin muuttaa teille? Lattia näyttää seikkailuista huolimatta erittäin kutsuvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh, muuten kyllä, mutta muuttolaatikot ovat vallanneet uuden kotimme. :)

      Poista
  18. Hei! Todella kivan näköistä teillä ja nuo eteisen liukuovat pistävät positiivisesti silmään. Toivottavasti teillä pysyy valkoinen lattia kauniina, itsellä on kokemusta,että sitä joutuu maalaamaan puolen vuoden välein.. Järkyttävä homma, mutta onneksi voi laittaa jonkun muun lattian päälle, jos kyllästyy maalailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)

      Joo, taitaa toi meidän kohta 1 vee pitää huolen siitä, että lattia ei pysy kauaa siistinä jos ei muuten sotkeennu. Mietimme lattian harmaaksi maalaamista, mutta tässä vaiheessa päädyttiin valkoiseen.

      Totta, että aina voi päälle laittaa parketin tai muuta jos alkaa kyllästyttää.

      Poista
  19. Onnittelut! Kivannäköiset portaat, saako kysellä miten nuo on käsitelty? t: D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Betoluxilla maalatut puuportaat ovat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!