torstai 5. heinäkuuta 2012

lattioita ja mansikoita

Tänään kävimme tontilla tarkistusmittaamassa aikaisemmin merkitsemämme talon paikan. Tai no, Jii mittasi kaverinsa Ceen kanssa ja minä seurasin vierestä ja kävin napsimassa mansikoita omalta mansikkamaalta. Mietimme vielä onko merkitty paikka nyt sitten se oikea vai pitäisikö sitä vielä siirtää jonnekin päin. Päädyimme pitämään paikan samana. Tosin enemmän kuin varmaan on se, että viimeistään siinä vaiheessa kun talo on jo pystyssä minä haluaisin siirtää sen paikkaa.


Mulla ei ole ikinä ollut omaa kasvimaata, ei edes parvekekukkasia. Viherkasveja on kyllä ollut, mutta nekin ovat aina kuolleet ennemmin tai myöhemmin. Haluan kuitenkin jakaa seuraavan viherpeukalovinkin. Mansikkamaata ei kannata selvästikään perata vaan antaa rikkaruohojen kasvaa rauhassa. Mansikat kasvaa niiden seassa ihan sopuisasti, mutta linnut eivät löydä mansikoita kaikkien muiden kasvien lomasta. Kaikki eivät varmastikaan ole kanssani samaa mieltä, mutta laiskan ihmisen kuten minun on tosi helppo uskoa tähän teoriaan. Ja onhan se nyt ihan empiirisesti todistettukin meidän mansikkamaalla. Tiedä sitten kuinka paljon niitä mansikoita olisi jos maata olisi hoidettu…

Ennen tontille menoa poikkesimme Nummelassa Lattia-asennus FI:n myyntinäyttelyssä katsomassa parketti- ja laminaattimalleja. Emme ole tehneet vielä minkäänlaista ratkaisua lattian suhteen ja halusimme nähdä joitakin vaihtoehtoja. Ykkösvaihtoehtona meillä on ollut perinteinen lankkulattia, mutta sen yhdistäminen vesikiertoiseen lattialämmitykseen vaikuttaa vaikealla, joten siitä ajatuksesta olemme ainakin alakerran osalta jo melkein luopuneet.

Olen tosi ihastunut ns. design- ja betonilattioihin, mutta Jii vähän epäilee niiden käytännöllisyyttä. Onko lattia kovinkin kylmä silloin kun lämmitystä ei tarvitse pitää päällä? Onko sitä hankala huoltaa? Onko se niin kova, että lasit ja muut herkemmät esineet hajoaa kun ne tiputtaa lattialle? Ei niin, että Jii olisi kova tiputtelemaan tavaroita, mutta mun näpeissä ei mikään oikein tunnu pysyvän. Kuulisimme mielellämme käytännön kokemuksia design- ja betonilattioista sekä mistä niitä saa ja millaisessa hintaluokassa liikutaan. Pikaisella googlauksella en ole löytänyt vastauksia, mutta tähänkin pitää paneutua paremmin.

Vierailtuamme Lattia-asennuksessa suhtaudun nyt paljon positiivisemmin parkettiin ja jopa laminaattiin kuin aikaisemmin. Niitäkin on tosi kivannäköisiä. Erityisen yllättynyt olin laminaateista. Eivät ne kaikki näytäkään halvan muovisilta vaan joitain voisi melkeinpä luulla lankkulattiaksi. Tällä hetkellä ajatuksena on, että jos parkettiin päädytään valitaan valkoinen leveä lankkumainen versio. Esimerkiksi Ellettin saarni super white tai tammi super white.

Lattia-asennus FI:ssä saimme asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Sinne palaamme varmasti jos tosissamme alamme miettiä parkettia lattiamateriaaliksi.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!