torstai 26. heinäkuuta 2012

perustukset nousee

Sovittuna aikana klo 12.00 paikalla olivat talkooväki ja betonin pumppuauto (oikeasti arvostan täsmällisyyttä). Kaikki siis hyvin. Auto pääsi sopivalle etäisyydelle perustuksista, tie kantoi hyvin ja asentamamme anturamuotit olivat edelleen paikallaan. 

Taas kohtasimme ammattimiehen. Betoniauton kuljettaja osasi hommansa ja pudotti putkestaan tavaraa juuri sopivasti. Kaveri kaukosääteli pumppuauton purkuputkea ihan kohteen vieressä eikä varmaan kertaakaan kääntänyt putkea väärään suuntaan. Ennen vanhaan olisi varmaan tarvinnut erillisen sanansaattajan koneenkäyttäjälle, joka joutui kääntelemään putkia auton viereltä. Tuo sylissä pidettävä kaukosäädin on kai vasta viime vuosikymmenen keksintö. 

Anturamuottien seinät ja naruvahvistuksemme kestivät hyvin. Pumppuauton n. 5m3 kuorma pudotettiin muottiin puolessa tunnissa. Täsmälleen oikeaan aikaan tontille peruutti toinen kuorma, suunnilleen 6m3, purki kuormansa pumppuauton kouruun ja siitä se eteni muotteihin. Ihan koko määrä ei sitten mennytkään, mutta olimme tehneet tonttitien sisääntulon kohdalle pikku muotin käännettävän puomin perustuksille. Siihen saimme kipattua hieman ylijääneestä betonista. Toisen kuorman pumppaukseen ja pumppuauton puhdistukseen vierähti toinen puolituntinen. Koko valu siis ohi noin tunnissa. Tosi tehokasta, kiitos Lohja Ruduksen Karkkilan toimipisteelle.

Vastaavakin oli paikalla yhtenä talkoomiehistä. Hänen avustuksellaan (siis johdolla) tarkistusmittasimme vielä  valun pinnan uudelleen. Hyvä niin koska yhdestä kulmasta pinta oli jäänyt hieman alas (n. 3cm). Siihen oli hyvä mättää osa varalle jätetystä betonista suoraan kottikärryistä. Lopulta ei jäänyt heittoa oikeastaan ollenkaan. Tuosta pinnasta muurarin on helppo lähteä liikkeelle.

 

Kun mittavälineet kerran oli esillä niin tarkistimme vielä linjapukkien korkeuden, jotta siitä muuraukselle otettavat mitat olisivat varmasti luotettavia.

Suuri kiitos talkooväelle ja ruokahuollolle :)


Nyt kun valussa ei tullut vastoinkäymisiä niin uskalsimme tilata harkot sokkelia varten. Neljä kierrosta tarkoittaa noin 400 harkkoa. Siihen pari isoa säkkiä muurauslaastia niin seuraavan vaiheen tilaus oli valmis. Raudathan saatiin tontille jo edellisessä kuljetuksessa. Leinon Superteemun mukaan tilaus voisi saapua tontille ensi tiistaina. Ihan sopivasti, että seuraavat talkoot :) voidaan pitää ensi viikonloppuna. 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jaksat päivittää rakentamisen kaikista vaiheista näin kattavasti! Olen iloinen, että löysin blogisi varhaisessa vaiheessa, koska haaveilemme myös tuon Ladon rakentamisesta. Suunnitelmissa on yksikerroksinen versio, jossa on 148 neliötä. Tsemppiä isoon rakennusurakkaan, elän hengessä mukana ;)

    t. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan blogiamme ja kiitos tsempistä Sanna!
      Olisi kiva kuulla myöhemin päädyittekö Latoon ja miten teidän rakentaminen etenee.

      Poista

Kiitos kommentistasi!