maanantai 19. marraskuuta 2012

pelti(ä) kiinni


Lauantaiaamu valkeni kello kahdeksan jälkeen ja työmaalle alkoi ilmestyä kattotalkooväkeä. Kun talon runko on suora ja kattoristikot tarkalleen pystysuorassa ja ruoteetkin noihin edellä mainittuihin nähden suorassa niin peltikaton asentaminen on helppoa. Timpuriryhmä oli esivalmistellut katon reunat niin että oli helppo lähteä liikkeelle heti aamusta ilman aikaa vievää mittailua ja suunnittelua.

Mukana olivat Jiin poika Iso Hoo ja serkku Aa, siskonmies Ee ja hänen kaverinsa Oo sekä Ärrän isä Koo. Ja Jii itte. Är ja pikku Hoo hoitivat ruokapuolen, jotta jaksettiin koko päivä.

Tästä se alkaa


Homma eteni hienosti, Classicin asennus on tehty helpoksi. Katto näyttää tosi upealta valmiina. Tosin vain toinen puoli saatiin valmiiksi. Vaikka työ eteni joutuisasti niin katto vaan on niin iso ja valoisa aika päivällä niin lyhyt, että noin kello neljän aikaan iltapäivällä oli todettava, että ihan valmiiksi tätä ei saada vaan on varattava toinen päivä lopputyötä varten. Tosin toisestakin lappeesta saatiin valmiiksi suunnilleen kolmasosa. Lisäksi kun väkeä oli noinkin paljon niin nostimme lopuista pelleistä katolle valmiiksi noin puolet.

Jos sää sallii niin ensi lauantaina voitaisiin kiinnittää loput pellit. Ei se työ vielä siihen lopu, päätyräystäille pitää saada pellit ja tietysti myös harjalle pellit. En päästä ketään katolle hiekkaisilla kengillä naarmuttamaan joten harjapellin kiinnittäjän kannattaa hankkia itselleen jarrusukat. (Iso Hoo??)

Ilmeisesti emme yritäkään saada kattoturvia enää tälle talvelle. Ollaan varovaisia putoavan lumen kanssa ja laitetaan turvajutut sekä kourut sitten keväällä. Ehkä Är on siihen mennessä päättänyt takan ja hormin paikan niin voidaan laittaa kulkusilta hormille oikeaan paikkaan katolla. ;)

Tässä vaiheessa on pääasia että kaikki sisällä olevat tilat saadaan varmasti suojaan vedeltä ja lumelta. Seuraavaksi keskitytään tiivistämään taloa niin, että aikanaan saadaan lämmöt päälle ja lämpö pysyy sisällä.

7 kommenttia:

  1. Vau, tosi hyvännäköinen!! Peltikatosta tulee mieleen vaan se perus aaltoileva ja se nyt ei varsinaisesti aiheuta "vau"-tuntemuksia, mutta tämä on tyylikäs :) Kai teillä on jotkut turvakäydet kun tuolla katolla heilutte??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Juu, turvavaljaat oli käytössä! Mä tarkastin moneen kertaan ennen talkoita, että onhan ne turvavaljaat hommattu.

      Poista
    2. On se hyvä, että projektissa on mukana yks äiti :)

      Poista
  2. Heippa!

    Olisi kiva lukea mietteitä ja katsella ehkä kuviakin siitä millaisia kaappeja, kaakeleita, saunaa yms olette suunnitelleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niistä olisi tarkoitus jossain vaiheessa kirjoittaa. Nyt vaan tilanne on se, että niitä ei olla ehditty miettiä vielä ollenkaan. ;)

      Takkamietteetkin ovat vielä kesken vaikka saamani dead line oli aikaa sitten... Keittiöpohdinnat ovat käynnissä ja niistä varmaan kirjoitellaan pikapuoliin.

      Poista
  3. Mistä koon 45 jarrusukat?!?

    T: iso-hoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummi varmaan tekee sulle villasukat kumipohjalla jos oikein nätisti pyydät.

      Poista

Kiitos kommentistasi!