tiistai 9. huhtikuuta 2013

kysely omakotitaloasujille

Palattiin eilen illalla pieneltä Levin reissulta. Oltiin siellä  Jiin kanssa ihan kahdestaan. Hoo oli sillä välin isoäidin ja isoisän hellässä huomassa. Yhteyttä pidettiin Skypen välityksellä. Hoota tosin kiinnosti enemmän isoäidin läppäri kuin meidän naamat siellä ruudulla. 

Ilmat oli mahtavat ja porukkaakin oli ihan maltillisesti, joten hisseille tai rinneravintoloihin ei tarvinnut jonotella. Päivät viettiin rinteessä ja käytiin vähän moottorikelkoilla pörräämässä. Tuttuihinkin törmättiin. "Hurjat" iltasuunnitelmat vaihtuivat uniin, mutta tulipahan ainakin kunnolla nukuttua.




Kaksi ammattikorkeakouluopiskelijaa otti meihin yhteyttä ja pyysivät jos voimme auttaa heitä heidän opinnäytetyönsä kyselytutkimuksen kanssa. Kysely on suunnattu omakotitalon omistajille. Omakotitalorakentajat voivat myös vastata. Alla lisää tutkimuksesta opiskelijoiden omin sanoin.

Kaksi Oulun seudun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikön opiskelijaa tekevät opinnäytetyönä kyselytutkimusta aloittavalle yritykselle. Kyselyn avulla kartoitetaan kiinnostusta uuteen kodinhallintatuotteeseen sekä muodostetaan asiakasprofiileja ja tutkitaan ostokäyttäytymistä. Kysely on suunnattu omakotitalon omistajille.

Yritys on tuomassa markkinoille uutta kodinhallintatuotetta, jonka avulla voi seurata reaaliaikaisesti kodin asuinolosuhteita omalta tietokoneelta. Tuotteen hyötyinä on, että voit säästää sähkönkulutuksesssa, varmistaa optimoidut asuinolosuhteet sekä kodin arvon säilymisen. Tuote toimii langattomasti ja on helposti itseasennettava.

Tuotteella voit seurata esimerkiksi:
* Sisäilmanlaatua kosteuden ja lämpötilan suhteen
* Reaaliaikaista sähkönkulutusta
* Talosi ylläpitoa sekä huoltotoimenpiteitä sähköisellä huoltokirjalla
* Ulko (sää) olosuhteita

Tuotteeseen on mahdollista ostaa myös lisäominaisuuksia, kuten sisälman hiilidioksidipitoisuutta mittaava sensori.

Käy vastaamassa kyselyyn ja voita 50 euron lahjakortti valitsemaasi K-rautaan. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5 minuuttia. Kysely on avoinna 12.4 saakka.

Kyselyyn pääsee tästä.

Tarkempia lisätietoja kyselystä sekä tuotteesta saat Susannalta (k9hasi00@students.oamk.fi) ja Anne-Marielta (k9soan01@students.oamk.fi).

1 kommentti:

  1. Kiitos vielä kyselyn julkaisemisesta. :)

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!