perjantai 20. huhtikuuta 2012

budjetti

Rakennusbudjettimme tontteineen on siis 450keur. Tämä summa ei tosin sisällä autotallia, varastorakennusta eikä uima-allasta. Ne kyhätään kasaan ehkä sitten myöhemmin. Autotalli ja varasto toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin sillä muuten on piha aina täynnä kaikenlaista roipetta. Tosin saattaa sitä kamaa pihalla pyöriä vaikka ko. rakennelmat olisikin tehty. Jiille kun on kertynyt kaikenlaista kompressoria, peräkärryä ja muuta tuikitarpeellista ja vielä haaveilee mönkijöistä, traktoreista ja viidennestä (siis kuulemma seitsemännestä!?!) peräkärrystä. Omat aarteeni, kuten esimerkiksi Moroson ja Dieselin Cloudscape-nojatuoli, mahtuvat onneksi sisälle taloon.

Tässä vielä budjetti jaoteltuna eri osa-alueisiin. Jatkossa julkaisemme myös toteumalukuja kassavirtaperusteisesti. Veikkauksia ja arvioita budjetin realistisuudesta saa esittää.

Talopaketti, rahti, kantavien rakenteiden asennus100 000
Tontti, varainsiirtovero, luvat90 000
Timpuri ja sisävalu50 000
Lvi, maalämpö40 000
Maansiirto, perustukset, sokkelit, salaojat, jätejutut35 000
Keittiö + muut kiintokalusteet30 000
Väliovet, sisäkatto, listat, portaat, lattia, sisämaalaus30 000
Kylpyhuoneet, vessat, sauna25 000
Sähkö20 000
Takka, hormi, asennus10 000
Ulkomaalit, vesikourut, kattoturva10 000
Muut10 000
Yhteensä450 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!