Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustannukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kustannukset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. helmikuuta 2013

välitilinpäätös ja ennuste


Blogia aloitellessamme lupasimme seurata täällä myös rakennuskustannuksia. Nyt kun projekti on ollut useamman kuukauden käynnissä niitä kannattaa jo vähän katsella. Tätä ennen niiden seuranta olisi ollut ihan turhaa koska toteutuneet kustannukset olivat niin vähäiset. Toteumat on kirjattu kassaperusteisesti. Ei muuten tunnu maanrakennusurakoitsijalla olevan kassavaikeuksia. Syksyllä tehdystä työstä tippui lasku postilaatikkoon vasta viime viikolla. Sehän tietenkin sopii meille paremmin kuin hyvin.

Toteuma näin kesken projektin ei sinänsä kerro mitään koska osa kustannuksista puuttuu vielä. Olemmekin tehneet ennustuksen lopullisista kuluista. Monilla osa-alueilla emme ole kustannusten suhteen yhtään sen viisaampia kuin budjettia tehdessäkään (koska päätöksiä mm. materiaaleista ei ole tehty), joten niiltä osin ennuste perustuu budjettiin. Tässä vaiheessa ollaan (vielä) positiivisia ja uskomme jopa hieman alittavamme budjetin. 

Budjetoinnin tiliryhmät laadittiin viime keväänä. Nyt kuitenkin huomasimme, että toteumien jakaminen tehtyihin ryhmiin ei ihan toimi. Osittain tästä syystä johtuen LVI-kategoria menee yli budjetin ja maansiirrot, jätejutut jne. -ryhmä jää alle budjetin.

Muissa kustannuksissa on mm. raksapaku ja lumilinko. Lumilinko ei varsinaisesti kuulu tähän projektiin (tai miten sen nyt ottaa, eihän sitä kerrostalossa olisi tarvinnut) ja raksapakun kustannuksista saa varmaan projektin päättyessä ainakin osan takaisin.

Mainittakoon kuitenkin, että totuus ei ole ihan näin ruusuinen koska budjetoitujen asioiden lisäksi tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi rakentaa myös autotalli/katos/varasto sekä laittaa piha kuntoon. Niin ja se uima-allas.