Näytetään tekstit, joissa on tunniste pystytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pystytys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

viimeinen pystytyspäivä


Päivä alkoi lumisateella ja lämpötilakin oli nollan vaiheilla. Onneksi lumisade loppui puolenpäivän aikoihin  ja loppupäivä olikin mitä parhain rakentamisen kannalta. Toivottavasti oli viimeinen kerta kun olohuoneeseen satoi lunta.


Kolmannelle pystytyspäivälle jäi viimeiset tuennat, suoruuksien tarkastukset ja liitoskohtien viimeistely. Myös yläpohjan palkkien nurjahdustuentakin kuului pystytysurakkaan. Paketin myyjä Petrikin poikkesi paikalla. Kerrattiin toimituksen sisältöä ja silmäiltiin pystytysryhmän työtä. Työ näytti hyvältä ja Vastaavakin hyväksyi työn laadun. Ei auttanut kuin laittaa nimi paperiin ja päästää timpuriporukka pitkälle kotimatkalle Himangalle. Kiiteltiin toisiamme lähtiessä. Hieman vielä jätteiden poistoa sisältä ja sorapinnan tasoitusta niin päästiin merkkaamaan huoneiden paikkoja putkimiestä varten.


Sovimme tapaamisen putkimiehen kanssa lauantaille niin päästään kaivamaan viemärit soran sisään. Tämä on jotain mitä en ymmärrä. Ehdotin putkiurakoitsijalle viemäriputkien asennusta silloin kun oltiin hiekkatasossa n. 20 cm alle nykyisen pinnan. Mielestäni olisi ollut yksinkertaista tukea putket oikeaan kaatoon hiekan päälle ja pudottaa varovasti radonsepeli päälle. Ei kai sopinut koska saattaa putki painua tai jotain vastaavaa. Nyt putket pitää kaivaa samaan sepeliin ja koska putkiurakkaan ei kuulunut kaivuutyöt, työ tietysti kuuluu tilaajalle. Raivostuttaa turha työ! No, ei niitä putkia niin paljoa ole ettei siitä selviäisi.


Huomenna tulee myyjä-Petrin pienryhmä Libellistä asentamaan aluskatteen ja ruoteet sekä tuulilaudat. Saamme viimeinkin sisätilat katon alle eikä sateet vetenä tai lumena enää pääse olohuoneeseen. Se miksi päädyttiin tilaamaan työ myyjän omalta yritykseltä on monimutkainen juttu, mutta sopiminen kävi helposti ja Petrin yrityksestä on jäänyt luotettava kuva. Hintakin oli kilpailukykyinen. Maanantaina tulee timpurit töihin, mutta siitä myöhemmin.

pystytyspäivät yks ja kaks


Ennakkoilmoituksen mukaisesti aamuseitsemältä tontilla olivat talon pystyttäjät, iso nosturi kuljettajineen sekä kaksi täyspitkää Kannuksen moduuliyhdistelmää. Niin ja uninen Jii sekä apupoika iso-Hoo. Nosturin puomi näkyi kaukaa katsellessa isojen mäntyjen yläpuolella. Aluksi purettiin nuppikuormat, joissa oli pääasiassa levyjä ja sekalaista puutavaraa. Sillä aikaa pystyttäjätimpurit tarkistusmittasivat perustukset ja kiinnittivät alaohjauspuut. Perustuksen mitoista ei tullut suurempaa huomauttamista. Mitat kyllä oli tarkastettu niin moneen kertaan, että ei saanutkaan olla huomautettavaa, mutta silti ohuesti pelotti, oliko sittenkään kaikki piirustukset oikein luettu. Kyllä oli. Yhden kerran timpurit kylläkin mittasivat sokkelin leveyttä ja totesivat sen oleva 3 cm liian leveä! Arvatkaa pelästyinkö? Samalla sama kaveri huomasikin etukäteen rapatun sokkelin joka kasvatti sokkelia joka suuntaan n. 1,5 cm. Huhhuh!



Kaverit olivat kyllä ammattimiehiä, ei yhtään turhaa liikettä, kaikki asiat etenivät joutuisasti ja keskustelu oli koko ajan leppoisaa. Ei silti, kyllä nosturimieskin osasi asiansa. Hän sanoi, että harvemmin on yhtä tilavaa tonttia tavaran laskemiseksi. Tasaista lääniä riittääkin, nosturin ulottuvuus alkoi enemmänkin asettaa rajoja tavaran sijoittelulle. Tosi hyvin saatiin kaikki sijoitettua Ladon lähiympäristöön.
 

Rekkojen nupit tyhjenivät nopeasti ja toista tyhjennettäessä toinen kävi hakemassa kärryn peräänsä ja vuorollaan sompaili yhdistelmän nosturin viereen. Kärrystä nousi vielä vähän tarvikkeita ja nyt jo yläpäätyjen elementit. Kärry numero kaksi olikin sitten jo haastavampi saada nosturin kylkeen. Sadekin oli varmaan hieman pehmentänyt pientä ylämäkeä, jota pitkin täysi kärry piti tyhjällä nupilla työntää, mutta oletus oli että kun ensimmäinen yhdistelmä nousi vaivattomasti tontille tuota tietä pitkin niin miksei sitten toinen? Ja olihan sieltä tuotu myös koko tontin sorat ja muu aiempi tavara. Maallikkona näytti myös siltä, että tämä jälkimmäinen kuski oli hieman varovaisempi tai ei ainakaan ihan niin osaava kuin tuo eka.




Joka tapauksessa muutaman tunnin yrittämisen jälkeen nuppi oli liukunut pieneen ojaan niin, että sitä ei enää uskaltanut omin voimin liikuttaa. Liittymä oli pehmennyt niin, että ei enää kannattanut yrittääkään tällä tavalla. Apuun saatiin paikallinen maanviljelijä traktorikaivurilla. Miljoonat kiitokset hänelle! Kaveri veti auton ojasta helposti ja sitten vielä yritettiin vetää kärryä traktorilla samalla kun auto työnsi kärryä toisesta päästä. Ei onnistunut nytkään. Päädyttiin vetämään kärry etuperin tontille, irrottaa kärry veturista ja siirtää se sivuun valmiille autotallin pohjalla (taas oli etua isosta pihasta). Traktorilla saatiin sitten vedettyä kärry riittävän lähelle nosturia. Näin saatiin kulumaan ne ainoat neljä sateetonta tuntia tuosta maanantaista. Kaikki varsinainen pystytystyö tehtiinkin sitten vähintään kohtuullisessa sateessa. Hienoa seurata toisen peruutusyrityksiä poutasäässä. Saimme lisäksi monta hyvää ystävää naapurustosta kun joutuivat odottamaan eri pitkiä aikoja rekan tukkiman liittymän molemmin puolin.


Nyt päästiin viimein nostamaan ensimmäiset elementit paikalleen. Työ kävi nopeasti ja talo nousi ihan silmissä. Yhteensä kuusi elementtiä paikalleen niin alakerran ulkoseinät olivat paikallaan. Näytti hyvältä kun ulkopaneeli oli jo pohjavärissä ja ikkunatkin olivat paikallaan. Ensimmäisen päivän jälkeen Ladosta oli koottuna nuo ulkoseinät ja kantavat väliseinät, tai siis niiden rungot. Jii ja iso-Hoo peittelivät vielä arimmat tavarat sitä varten hankituilla peitteillä. Niiden paikallaan pysyminen pitää muistaa vielä varmistaa syksyn kuluessa.

Toinen päivä oli työn puolesta parempi, mutta ilmojen puolesta vieläkin huonompi kuin ensimmäinen. Etelä-Suomen ensimmäinen räntäsade osui tietysti juuri tälle viikolle. Ilmeisesti Kannustalon suojaukset ovat kuitenkin niin riittäviä, että haitta jää ainoastaan pystytykseen eikä rakenteet kostu näin helposti.



Toisen päivän saldona oli seinien suoruuden varmistus ja niiden lisätuenta. Saimme muuten kiitosta kunnon juuripaaluista joita oli upotettu n. 10 kappaletta rakennuksen sisään täytön yhteydessä. Paalut ovat todella tukevasti paikallaan ja niihin on hyvä ankkuroida seinien vinotuet. Miten ne paalut saadaan aikanaan pois onkin sitten toinen juttu.

Samoin toisena päivänä saatiin yläpohjan palkit ja kaikki kattoristikot paikoilleen. Myös päätykolmiot pudotettiin omiin koloihinsa. Niissä näkyi hienosti valmistajan mittatarkkuus, kun nosturi laski päädyn oikeaan kohtaan niin timpuri napautti kevyesti vasarallaan ohjauspuuhun niin elementti laskeutui siististi paikalleen. Hienoa! Vastaava mestarikin kävi seuraamassa pystytystä ja antoi puoltavan äänensä toiminnalle.

Kolmanteen päivään eli huomiseen jääkin sitten ristikoiden lisätuenta ja muu viimeistely pystytyksen osalta. Sitten jäljelle jääkin pystytyksen hyväksyminen ja vastaanotto. Näillä näkymin pystytyksen voi hyväksyä luottavaisin mielin.


maanantai 5. marraskuuta 2012

nyt se tuli

Tänä aamuna seitsemältä saapui tontille pari rekkaa Lato mukanaan. Päivän päätteeksi seiniäkin on jo pystyssä. Kuvat on kamerassa ja kamera (toivottavasti) tontilla.

Huomenna kuvia ja juttua ekasta pystytyspäivästä. Ohessa maistiaisiksi yksi kännykkäkuva.