Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupoilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupoilla. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. kesäkuuta 2013

säläshoppailua


Mihin tää aika oikein menee? En ole edes suosikkiblogejani ehtinyt lukemaan pitkään aikaan. Olen viime aikoina sammunut yhdeksän maissa illalla ja tuntuu, että aika ei enää riitä mihinkään. Kaipa tää kuumuuskin vie voimia. Täällä meidän väliaikaisasunnossa on todella kuuma!

Lauantaina kävin pikku-Hoon kanssa lounastelemassa Helsingissä kavereiden kanssa sillä aikaa kun Jii raatoi raksalla. Samalla tuli käytyä juuri avatussa Granitissa. Ja olipa tosiaan ihana paikka! Vaikka olen luvannut, että ennen muuttoa en mitään ylimääräistä osta niin tulipahan tuokin lupaus taas rikottua. Pitihän avajaistarjoukset käyttää hyväksi. Mukaan tarttui tankoja, yöpöydät sekä muuta pientä. Perobassakin tuli käytyä ja sieltäkään en päässyt tyhjin käsin lähtemään. Laittelen näistä löydöistä kuvia myöhemmin kun tavarat löytävät paikkansa Ladosta. Tässä pari kuvaa Granitin omilta sivuilta.
 
 
Ostin kaksi kappaletta oikealla alhaalla näkyviä hyllyjä. Niistä tulee meidän yöpöydät. Tai ainakin toisesta tulee. Olisi kivempaa jos yöpöydät eivät olisi identtisiä. Tosin niinkin voisi tehdä, että asentaa hyllyt eri päin (pysty- ja vaakasuoraan). Ne ehkä saavat vielä mustan maalin pintaansa ennen käyttöönottoa.
 
 
Vasemmalla ylhäällä näkyy ns. liitutaulutarroja. Ostin 5 kappaleen satsin A4-kokoa olevia tarroja. Lisäksi ostin valkoisen tussin, jolla voi näihin kirjoitella. Tussin saa pois märällä rätillä pyyhkimällä. Kätevää! Nämä tarrat todennäköisesti löytävät paikkansa Ladon keittiöstä.
Harmikseni en löytänyt Granitin sivuilta kuvia niistä tangoista, jotka ostin. Ne on tehty vanhoista putkista (tai siltä ne näyttää, tosin todennäköisesti ovat ihan uudistuotantoa) ja on tosi mageet! Mustat nekin. Niitä saa myös valkoisina ja hopeanvärisinä.

lauantai 1. joulukuuta 2012

selityksiä


Tässä yksi hyvä syy muuttaa maalle. Tosin näin viikonloppuna se ei haittaa, mutta työaamuna harmittaa rankasti. Maalla varmaan pärjää ilman nelivetoakin. Täällä ytimessä se on aika must. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvaa ennen kuin osa puhdistustyöstä oli jo tehty.











Lohdutukseksi sain Snö of Swedenin ystävämyynnistä tällaisen. Jii on sitä mieltä, että mun mieli on jotenkin järkkynyt kun valitsin keltaisen korun ja lisäksi vielä aikaisemmin tällä viikolla toimitettiin mun nettiostos: ruskeat talvikengät. Kertookohan nää värilliset ostokset henkisestä irtautumisesta kaupungista?! 






Ärsyttää nää huonot kuvat. Mulla ei ole kunnon kameraa ja pokkarinkin akkulaturi on kadoksissa. Käytössä tällä hetkellä vain kännykamera. Mikä olisi hyvä edullinen vähän parempi kamera, jota tällainen valokuvaustaidotonkin oppis suht helposti käyttämään?

Danish bootin kuva lainattu täältä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

keittiöitä ja muuta


Jii otti iltapäivän vapaaksi töistä ja lähdimme pienelle rundille. En muista olemmeko täällä blogissa aikaisemmin maininneet, mutta meillä on Jiin kanssa tässä projektissa sellainen tehtävänjako, että kaikki mikä jää näkyviin on mun vastuulla ja ne mitkä eivät jää näkyviin on Jiin vastuulla. Olen siis toiminut päällepäsmärinä keittiösuunnittelussa. Tarjouksen olen pyytänyt kolmesta paikasta ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla aika tehdä päätöksiä.

Nixin Miranda, kuva:http://www.nixi.fi/fi/

Kaikissa kolmessa paikassa on keittiöt suunniteltu samanlaisiksi, jotta tarjouksien vertailu olisi mahdollisimman helppoa. Hintaeroa ei siis voi tulla siitä, että jossain keittiössä on enemmän kaappeja tai muita kilkkeitä. Tänään halusin esitellä Jiille millaisia ovimalleja olin valinnut ja millaisilta kunkin toimittajan kaapistojen mekanismit tuntuvat. Sen verran kun niistä nyt saa tuntumaa niitä keittiönäyttelyssä testatessa.

Nixin Miranda, kuva:http://www.nixi.fi/fi/

Tässä vaiheessa kaikissa tarjouksissa on tasona ohut valkoinen kivikomposiitti. Itse olin kääntymässä corianin puoleen ja Jii olisi halunnut kivitason. Olkoon kivikomposiitti sitten kompromissi. Olisi muuten kiva kuulla lukijoiden mielipiteitä eri tasomateriaaleista. Tarjoukset on myös pyydetty Mielen koneilla.

Iskun Kuura-keittiö, kuva: http://www.iskukeittiot.fi


Kaikki kolme toimittajaa ovat luvanneet lähettää päivitetyt tarjouksensa ensi viikon alussa. Tarjouksen olen pyytänyt Puustellista, Nixistä ja Iskusta. Kaikista olisi tulossa vetimetön tummanharmaa tai musta keittiö. Mietin jossain vaiheessa, että olisin pyytänyt tarjouksen useammastakin paikasta, mutta on se niin aikaa vievää, että päätin kolmen riittävän. Näistä kolmesta varmasti löytyy meille se oikea keittiö.

Iskun Kuura-keittiö, kuva: http://www.iskukeittiot.fi

Keittiökauppavisiittien välissä kävimme tontilla treffaamassa vastaavaa mestaria. Vastaavalta tuli vihreää valoa eli kaikki näyttää tässä vaiheessa hienolta.

Reissuun mahtui vielä vierailu takkaliikkeessäkin. Takanpaikkaa ei siis edelleenkään ole päätetty... Olen vieläkin sitä mieltä, että sille ei hyvää paikkaa olekaan. Olen siis haaveillut ns. seinän sisällä olevasta takasta. Jos takka tulee siihen kohtaan mihin se Kannustalolla on piirretty, mutta takka laitettaisiin ns. seinän sisään, söisi se osan vaatehuoneesta. Meille on tulossa kiertoilmatakka ja tänään varmistui, että niissä syvyys on noin 500mm, ainakin niissä malleissa mitä me katselimme. Mikäli takkaa ei laiteta seinän sisään otamme varmaankin takan, jossa on luukku joko kahdella tai kolmella sivulla.  









Keittiöpäätös tehdään toivottavasti ensi viikolla ja tuo takanpaikkakin pitäisi pikaisesti päättää.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Meillä jatkuu huomenna kattotalkoot.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

mielenkiintoinen myyntitaktiikka


En ole ennen rakennusprojektimme alkua aikoihin törmännyt siihen, että minua aliarvioitaisiin ostajana sukupuoleni takia. Edellinen kerta taisi olla noin kahdeksan vuotta sitten kun olin hankkimassa ensimmäistä työsuhdeautoani. Olin jo päättänyt auton merkin, mallin ja melkein kaikki speksitkin ja muuta ei olisi tarvittu kuin myydä siihen päälle kasa lisävarusteita, mutta se ei kiinnostanut silloisen Stockan auton erästä myyjää Espoossa. Siitä ärsyyntyneenä ajoin Herttoniemeen, vaikka se ei minulle logistisesti järkevää ollutkaan, ja hankin autoni sieltä mukavalta ja asiantuntevalta myyjältä. Samalta kaverilta tilasin kaksi seuraavaakin autoani.

Luulinkin naisia väheksyvien myyjien jo kuolleen sukupuuttoon tai taipuneen kovan koulutuksen alla kunnes nyt olen törmännyt tähän ilmiöön pari kertaa lähiaikoina. En tosin ole varma johtuuko kohtelu pelkästään sukupuolestani vai siitä, että olen ollut ostoksilla ensin raskausmahan ja sitten pienen vauvan kanssa. Ensimmäinen tapaus sattui eräässä takkaliikkeessä. Myyjä ihmetteli avoimen hämmästyneenä: ”antaako miehesi tosiaan SINUN valita millainen takka teille tulee?”. Sama mies kertoi joka takan kohdalla kuinka kalliiksi kyseinen takka tulee, vaikka en ollut kertonut takkabudjettiamme tai muutenkaan kysellyt hinnoista.

Kuva ei liity juttuun millään tavalla, on vain kivannäköinen. Kuva Pinterestistä, mutta
olen mielestäni sen nähnyt aiemmin jossain suomalaisessa sisustuslehdessä.




Toinen kokemus oli toissapäivänä eräässä kylpyhuonekalusteliikkeessä. Täällä ei sukupuoleni korostunut kuin vasta lähtiessäni kun toivottiin, että tulisin uudelleen käymään sen varsinaisen rakentajan kanssa. Hieman kyllä ihmetytti tämäkin myyntitaktiikka. Kerroin myyjälle, että olemme rakentamassa taloa ja tulin ohi kulkiessani katsomaan millaisia altaita ja kylpyhuonekalusteita heillä on tarjolla. Kun pysähdyin jonkun altaan, kaapin tai valaisimen kohdalla ja kerroin pitäväni siitä, kommentoi myyjä tyyliin, se on kyllä aika kallis ja esitteli sitten edullisempaa versiota. Tämä huolimatta siitä, että en missään vaiheessa ollut keskustellut budjetistamme tai kertonut etsiväni edullisinta vaihtoehtoa.

En suinkaan tarkoita tällä ihmettelyllä sitä, että hinnalta ei olisi väliä, toki on. Toisaalta kuitenkin olemme rakentamassa taloa sillä periaatteella, että siellä asutaan hamaan tappiin saakka ja näin ollen kaikkia sisustusratkaisuja ei tehdä ainoastaan hinnan perusteella. Hyvä myyjä mielestäni yrittää ottaa potentiaalisen ostajan mieltymyksistä ja prioriteeteista selvää ennen kuin alkaa tyrkyttämään huokeinta (tai jotain muuta) vaihtoehtoa. Saattaisinhan olla vaikka tuore lottovoittaja tai saanut kaukaiselta ameriikan tädiltä miljoonaperinnön tai muuten vain varakas vaikka ulkonäön perusteella olenkin vain väsynyt kotiäiti.

Olen aika hanakka äänestämään jaloillani (ja usein myös ihan ääneenkin) jos palvelu ei miellytä. Nämä viime aikaiset tapaukset eivät nostaneet verenpainettani, lähinnä vaan saivat huvittumaan. Siltikään en usko, että kyseisiin liikkeisiin enää palaan mikäli vain muualta löytyy hyviä tuotteita ja asiantuntevaa palvelua. Niistä puheen ollen olen saanut Petikon Nixi-keittiöistä oikein hyvän kuvan, mutta siitä lisää myöhemmin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

lento

Juhannusviikolla saapui postitse Auroran rakentajat -blogista voittamani Paola Suhosen suunnittelema Lento-palovaroitin. Kiitos Johanna ja kiitos Jalo Helsinki! Voitto oli todella mieluisa sillä olen näitä palovaroittimia katsonut jo sillä silmällä pitkään. Varoitin on itse asiassa suurempi kuin mitä olen kuvien perusteella luullut, mutta hyvä niin. Senhän on tarkoituskin erottua ja toimia myös sisustuselementtinä. Lento saa tällä erää jäädä laatikkoon ja pääsee tositoimiin sitten vasta meidän Latoon kun se ensi keväänä (toivottavasti) valmistuu.

Lento-varoitinta valmistaa suomalainen Jalo Helsinki. Heillä on myös toinen kaunis palovaroitin Kupu, jonka on suunnitellut Harri Koskinen. Näitäkin ottaisin mielelläni Latoon.












Kolmas varoitinvaihtoehto on hollantilainen Chick-a-Dee. Siinä ei ole oikeastaan muuta vikaa kuin 50 euron hinta. Lenton ja Kupun saa melkein molemmat tuolla hinnalla. Tietääkö kukaan muita kivannäköisiä palovaroittimia?







perjantai 6. heinäkuuta 2012

märkä pahvilaatikko

Mun pää pehmenee enemmän päivä päivältä. Se alkaa olla Virpi Salmea lainaten aikalailla märkä pahvilaatikko (aika hauska ja osuva blogikirjoitus muuten). Tähän asti vauvaan liittyvät ostokset ovat olleet lähinnä kirpparivaatteita ja pakolliset vaunut ja turvakaukalo sekä 12 euron hoitopöytä huuto.netistä.

Viikon sisällä osteskelu on vähän räjähtänyt käsistä ja mukaan on tarttunut yhtä ja toista. Fiskarsista ostin Hoon ekan (ja vikan, ainakin niin kauan kun vaaterahat tulevat vanhempien pussista) designer-vaatteen. Tiia Vanhatapion Bebe-malliston ampparipöksyt olivat 50% alessa ja ne oli pakko kotiuttaa. Ystäväni Än osti Hoolle samaa mallistoa olevan lelun, jonka ajattelin kiinnittää Hoon vaunuihin. Än kyllä epäili pitääkö Hoo mustasta lelusta, mutta vakuutin, että tässä vaiheessa Hoo tykkää ihan samoista jutuista kun äitinsäkin.


Tänään shoppailukierros vei Kampin Bebesiin ja Yrjönkadulla sijaitsevaan Nudgeen. Mukaan lähti Babylonian kantoliinaLifefactoryn lasinen tuttipullo, Puran teräksinen tuttipullo (piti tosiaan ostaa vain yksi puteli kun ei tiedä tuleeko sille oikeasti käyttöä, mutta kun en osannut päättää kumpi on parempi, piti tietenkin ottaa molemmat), klassikkolelu Sophie la girafe, mustia harsoja sekä Kenana Knittersin seepra nimeltä Hilida Wangui. Tai sitten seepran tekijä on tuon niminen. En tajunnut kysyä kenen nimi oli seepraan kiinnitetyssä lapussa. Lelu on tehty käsin Keniassa paikallisesta villasta, joka on värjätty kasveilla.


Aikaisemmin tällä viikolla nämä neljä naulakkoa/koukkua löysin Lohjan Prismasta. Ajattelin kiinnittää ne hoitopöydän sivureunoihin (lue ajattelen Jiin kiinnittävän ne).


Jii oli tänään kaatopaikalla tyhjentämässä mökiltä kerättyä rakennusjätekasaa kun joku oli kippaamassa sinne puista syöttötuolia (vastaava kuin vieressä oleva kuva). Se lähti mukaan siis täysin ilmaiseksi ja tullaan maalaamaan - yllätys, yllätys – mustaksi. Ostoslistalla olisi vielä mobile, hoitolaukku ja babysitteri (ja aika paljon kai muutakin…). Tuo sitteri ostettaneen vähän myöhemmin. Ei kai ihan pientä siihen voi edes laittaa. Mobile mun tekis mieli tilata Etsystä. Siellä on tosi kivoja esim. tässä kaupassa. Jos joku tietää kivaa kassia, joka soveltuisi hoitolaukuksi, saa vinkata. Ja mullehan kivan laukun kriteerit ovat nahkainen tai tukevaa kangasta oleva yksinkertaisen tyylikäs yksilö, väriltään musta tai tummanharmaa.  Olen miettinyt Kånkenin maxi-reppuakin hoitolaukuksi. Olen sellaista pitkään halunnut ja nyt olisi ehkä hyvä tekosyy sellainen hankkia. 


torstai 17. toukokuuta 2012

vauvakamaa


Tästä blogista alkaa hälytyttävästi muodostua odotusblogi. Älkää pelästykö, kai tää hormonien vaikutus lakkaa viimeistään muutaman kuukauden kuluttua. Vai lakkaako? Pääasiassa rakennusblogina jatketaan, mutta kun sillä saralla ei tässä vaiheessa kovin kovaa vauhtia edetä niin pitää kirjoittaa muusta ajankohtaisesta. Eli tässä tapauksessa vauvanvaatteista ja vaunuista.

Kommenttiboksissamme Liisa suositteli Mutsy-lastenvaunuja pari viikkoa sitten. Viime viikolla Jii törmäsi vanhaan työkaveriinsa, joka työnteli Mutsyn Urban Ridereita ja oli niihin kovin tyytyväinen. Jiinkin mielestä ne oli hienot kun olihan niissä kääntyvät takapyörät ja kaikkea. 

Eilen mentiin sitten Varistoon A-T Lastenturvaan tutustumaan Mutsyihin paremmin. Saimme paikalla tosi hyvää palvelua Viljalta ja lähdimme liikkeestä tarjous mukanamme. Tämä oli neljäs vaunukauppa, jossa käytiin ja ensimmäistä kertaa lähdettiin ulos niin ettei oltu ihan sekaisin informaatiotulvasta. Ilmeisesti jotain on pikkuhiljaa sisäistetty kun kaikki myyjän selitykset eivät enää kuulostaneet heprealta.

Vaikka olemmekin nyt vakuuttuneita, että meillekin tulee Mutsy Urban Riderit emme tilausta vielä tehneet koska halusin tarkistaa nettikauppojen hintatason. Kotona tsekkasin pari ulkomaista nettikauppaa ja näyttää siltä, että niistä saisi saman paketin muutamaa kymppiä halvemmalla kuin Suomesta. Eli todennäköisemmin ostamme vaunut A-T Lastenturvasta niin on sitten helpompi hoitaa takuuasioista jos on tarpeen.

Tilaukseen on lähdössä Mutsy Urban Rider Next –runko, vaunukoppa Cargo New Black, istuinosa Cargo New Black, vaunuihin kiinnitettävä isompi ostoskori, Brio sade- ja hyönteissuoja, Cyber Aton –turvakaukalo Pure Black, Isofix-telakka sekä adapterit turvakaukalon ja rungon väliin. 

Viime aikoina mun suurinta huvia on ollut vauvanvaatteiden etsiminen kirppareilta. Jokunen tuntemani henkilö on ollut huolissaan tullaanko Hoo-raukka pukemaan pelkkään mustaan ja harmaaseen, mutta ei huolta Hoolle on nyt hommattu ihan värikkäitäkin vaatteita. Tässä pieni otos mun kirpparilöydöistä. Mukana on jopa turkoosia! Täytyy myöntää, että olen itsekin vähän huolissani mieleni tasapainosta.

Käytetty hoitopöytänkin jo ostettiin, mutta emme ole sitä vielä myyjältä noutanut. Se ei montaa euroa maksanut ja siinä houkutteli pöydän väri. Kyseessä on mustaksi maalattu Ikean Sniglar. Eipä nuo uutenakaan paljoa maksa, mutta nyt sitä ei itse tarvitse maalata. Pyökinvärinen kun ei kauheesti mun silmää miellytä.


Lisäksi meillä on vanha kehto, jossa Jiikin on aikoinaan nukkunut. Sitä en tohdi lähteä maalaamaan mustaksi, on ihan kiva tuollaisenaan. Siinä itse asiassa on tällä hetkellä vain pohjamaali, mutta näyttää mun mielestä ihan hauskalta noinkin, joten sille tuskin tehdään yhtään mitään.


lauantai 28. huhtikuuta 2012

keittiökaupoilla

Tänään oli vuorossa keittiöliikkeiden kiertämistä. Kävimme useammassa liikkeessä, mutta potentiaalia löytyi Kvikistä, Keittiömaailmasta ja Puustellista. Niissä varmasti vierailemme uudestaankin. Lisäksi on vielä pari liikettä, jotka haluan tsekata, mutta joissa emme tänään ehtineet käymään.

Kvik
Variston Kvikissä oikein mukava ja asiantunteva naismyyjä palveli meitä. Kvikissä ensisilmäyksellä kiehtoi kalusteiden yksinkertainen kauneus. Kvik eroaa peruskeittiöistä sillä, että heidän kalusteensa ovat 10cm korkeammat kuin normaali keittiöstandardit  ja näin ollen saadaan kaappeihin lisätilaa. Tasojen kokonaiskorkeus ei kuitenkaan nousee niin paljon koska heiltä saa matalampia sokkeleita. Heiltä on myös mahdollista saada normaalia syvempiä kaappeja ja saada sitäkin kautta lisätilaa. Haaveilen osittain yläkaapittomasta keittiöstä, joten lisätila alakaapeissa olisi erittäin tervetullutta. 

Kvik



Kiersimme myös pikaisesti Kvikin kylppäripuolen ja se näytti yhtä houkuttavalle kuin keittiöpuolikin. Siellä oli mm. Ihania betonisia altaita ja allastasoja. Harmikseni sain kuulla, että ne vaativat hyvää hoitoa usein. Eli ei siis varmaankaan meille (ainakaan mulle) sopiva vaihtoehto.

Kvik


Kvik on tanskalainen yritys ja sen kyllä huomaa heidän mallistostaan. Emme tällä erää vielä tutkineet hintoja sen tarkemmin, mutta ymmärtääkseni Kvik on myös melko edullinen vaihtoehto.

Keittiömaasta Varistosta saimme myös erittäin hyvää palvelua ja vinkkejä meitä palvelleelta miesmyyjältä. Keittiömaa edustaa useaa merkkiä, esimerkiksi Nixiä ja Noblessaa. Heiltä saa 300 erilaista ovimallia 4000 eri sävyssä. Meitä kehotettiin vierailemaan heidän Tammiston keittiönäyttelyssä, joka on kuulemma Suomen suurin.

Nixi

Nixi

Nixi
Kävimme myös Variston Puustellissa. Olin aina pitänyt Puustellia aika vanhanaikaisena kunnes vanhempani tekivät pari vuotta sitten keittiöremontin ja tilasivat kalusteet Puustellilta. Heidän keittiönsä on todella kiva ja tyylikäs ja voisin ottaa samanlaisen omaanikin kotiin. Valitettavasti en Puustellin sivuilta löytänyt kyseisestä ovimallista kuvia enkä oikein muitakaan kivoja kuvia. Puustellissakin saimme hyvää palvelua miesmyyjältä, joka vaikutti innostuneelta tekemään meille heti suunnitelman. Vierailemme siis sielläkin varmasti uudestaan.

Retkemme lopuksi kävimme vielä parissa lastentarvikeliikkessä katselemassa vaunuja. Tämä on minulle aivan tuntematonta aluetta. Lähtökohtana oli se, että värin pitää olla musta (tai ehkä tummanharmaa). Kokomustia vaunuja tuntuu olevan aika vaikea löytää, kaikissa melkein tuntuu olevan lisänä jotain ruutua, raitaa, vauhtiviivaa tai sateenkaarenvärinen logo. Tässä vaiheessa parhaimmalta ja käteen sopivammalta vaihtoehdolta tuntuu musta Emmaljungan City Cross -yhdistelmävaunut mustalla rungolla. Muuten samanlainen kuin tuossa kuvassa, mutta rungon väri myös mustana.

Keittiökuvat: Kvik ja Nixi

torstai 19. huhtikuuta 2012

finnish design shop

Finnish design shopissa on vielä tänään torstaina kaikki tuotteet -20%. Olen jo vuosia haaveillut Bojesenin apinasta, mutta en ole keksinyt tarpeeksi hyvää tekosyytä sen hankkimiseen. Joku aikaa sitten keksin, että pikku-Hoo on loistava syy apinan kotiuttamiseen. Se voisi olla Hoolle vähän niin kuin lahja syntymän kunniaksi. Nythän se kannattaisi tilata kun saisi tuon alennuksen, mutta uskaltaako sitä näin etukäteen hommata vai tuottaako se huonoa onnea?

Emme ole mitään vauvakamaa vielä hankkineet. Itseäni vauvahankintojen tekeminen vähän jännittää kun mieleen hiipii ajatuksia, että jos kuitenkin joku menee pieleen. Tosin viime viikolla kotiutin H&M:stä kolme pientä vaatetta, sillä olin äitiysfarkkuja ostaessani saanut 10 euron alesetelin ja pitihän se johonkin käyttää.

Niin ja tosiaan toissaviikonloppuna ostin pienen paidan Lohjan keskuskirppikseltä (vai mikä sen paikan nimi nyt oli). Todetakseni sitten autossa, että se oli tarkoitettu kolmivuotiaille. Noh, toivottavasti se löytyy jostain kaapin pohjalta kun Hoo on kolme.