maanantai 18. kesäkuuta 2012

tonttikaupoilla

Tontti on nyt virallisesti meidän. Lopulliset kauppakirjat allekirjoitettiin juhlallisesti noin viiden minuutin tilaisuudessa Karkkilassa perjantaina. Raha vaihtoi omistajaa ja kaupanvahvistajakin sai taas omansa. Kaupanvahvistaja tykkää näistä esisopimuskaupoista kun pääsee tilille kahdesti.

Myyjä oli mukava vanhempi mies, joka oli tosi tarkka mihin käyttöön hän tonttinsa luovutti. Erityisesti häntä huolestutti tontin ikihonkien kohtalo. Lupasimme säästellä niitä jos ei tule mitään syytä laittaa niitä nurin. Ei kai, ovat kyllä komeita.

Ettei kaikki kuulostaisi liian itsevarmalta, kunnalla on vielä etuosto-oikeus tuohon maapalaan. Noita etuostoja ei kai Suomenmaalla tapahdu montaakaan vuodessa, joten pelko on varmaan aika turha. Ollaan luottavaisia.

Heti kun saimme puhelimitse tiedon rakennusluvan lainvoimaisuudesta ilmoitimme myös rakentamisen alkavaksi samalle päivälle eli 11.6. Myyjä tai oikeammin välittäjä oli noutanut kunnan rakennusvalvonnasta oikein leimatun paperin, jossa vahvistettiin rakennusluvan lainvoimaisuus. Saimme sen itsellemme kaupantekotilaisuudessa.

Nykyisten suunnitelmien mukaan varsinainen rakentaminen pitäisi alkaa vasta lomakauden jälkeen, mutta jos kuitenkin löytyy vapaa kaivuri ja siihen osaava kuski niin nyt voisi aloittaa vaikka heti. Molempien myymättömät asunnot tietysti hieman laittavat miettimään mitä kaikkea voidaan teettää tässä vaiheessa. Varmastikin kaikki asiat selkenevät aikanaan.

Varsinainen aloituskokous voidaan pitää halutessamme vasta kun pohja on kaivettu eikä vielä ole tehty täyttöjä. Samalla katsotaan että rakennuksen paikka on suunnitellulla paikalla.

Lvi-suunnittelija on kiikuttanut suunnitelmat suoraan rakennusvalvontaan. Hyvä niin, mutta emme kyllä itse ole suunnitelmia vielä nähneet. Varmaankin niihin voi tehdä pikku viilauksia halutessaan. Sitä ei tiedetä, ovatko muutokset maksullisia vai ei. Kyseessä on sama lvi-urakoitsija, jolta on joutunut pyytämään suunnitelmaa ja tarjousta useita kertoja. Emme vieläkään osaa sanoa, onko oikein suosia paikallista yrittäjää, joka on selvästikin ylityöllistetty. Rakentamisen aikana voi tulla ajoitusongelmia jos kuka tahansa urakoitsijoista on epäluotettava. No, häntä ei ole vielä valittu, mutta jos valitaan niin saattaa olla että joudumme katumaan valintaa vielä monesti.

Seuraavaksi pitäisi vahvistaa lämmitys- ja jätevesijärjestelmä. Lämmitykseksi on vahvistumassa maalämpö ja nimenomaan porattuun reikään sen sikamaisesta hinnasta huolimatta. Tonttia ei kuitenkaan ole niin paljoa että ihan omalle maalle saisi vaakaan kaivetun 400 metrin putkiston. Parisataa metriä alaspäin ja siellä se sitten on... Jätevesien käsittelystä kyselimme muutama viikko sitten. Ainoastaan pikkusisko vinkkasi oman työpaikkansa asiantuntijasta. Hänelle on vielä soittamatta, mutta nythän alkaa olla oikea aika.

Edellä mainittu lvi-kaveri ehdotti puhdistamoa imeytyskentän sijaan. Aika vähän on tullut kannatusta moiselle. Itse olisimme myös puhdistamon kannalla ilmeisestikin vähäisemmän huollon ja tyhjennystarpeen takia. Tarvitsemme hieman lisävalaistusta tähänkin asiaan.

Muita ratkaisua odottavia asioita:

Tonttitien parantaminen
Muutaman kuusen raivaus ylijäämämaan tieltä
Kaivinkoneurakoitsijan lopullinen valitseminen
Anturan muotin ja sokkelin tekotapa
Rakennuksen paikan määritys

2 kommenttia:

  1. Siitä se lähtee, onnea! Kun teillä on vielä aikaa, suunnitelkaa vain niin pitkälle kuin jaksatte mielellään sisustuksen pikku detaljeihin saakka:). Omassa raksaprojektissa huomannut, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja mitä paremmin tietää sisustusasiat sitä enemmän voi vaikuttaa isoihin (esim. ikkunoiden paikkoihin) asioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Hanna! Vähän hirvittää kun meillä ei ole suunniteltu vielä oikeastaan yhtään mitään... Nyt pitää alkaa toimiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!