Tässä vaiheessa raksaprojektia olisi todellakin pitänyt tietää, että
valkoinen voi tarkoittaa ihan mitä tahansa kellertävästä harmaaseen. Että ihan
oma vika kun ei tajunnut kokeilla ainetta ennen kuin koko kylppäri saumattiin.
Googlailun jälkeen päädyin Omaan kotiin kodikkaaseen -blogiin,
jossa oli törmätty samaan ongelmaan. Sieltä luin, että Ardexilta löytyy puhtaanvalkoinen sauma-aine. Tunnin kestäneen soittorumban jälkeen sain
tiedon, että kyseistä ainetta myy RTV. Sinne siis. Nyt on säkki Ardex FG Flex
valkoista. Toivotaan, että sillä tulee mieluisaa jälkeä.
Yhdessä rautakaupassa suositeltiin Saumafixiä jo saumattujen saumojen
maalaamiseen. Onko kukaan käyttänyt tätä? Tuliko hyvää jälkeä ja oliko kauhea
homma?
PS. Kävin toissapäivänä Helsingissä hakemassa uusia silmälasejani ja piti tietenkin samalla poiketa Granitissa. Älkää kertoko Jiille, mutta mukaan tarttui taas lisää sisustuskamaa. Nyt lupaan pysytellä pois sieltä ennen kuin ollaan muutettu Latoon.
PS. Kävin toissapäivänä Helsingissä hakemassa uusia silmälasejani ja piti tietenkin samalla poiketa Granitissa. Älkää kertoko Jiille, mutta mukaan tarttui taas lisää sisustuskamaa. Nyt lupaan pysytellä pois sieltä ennen kuin ollaan muutettu Latoon.
Meillä kävi samalla tavalla kylpyhuoneessa. Valkoinen ei ollutkaan valkoista. Kyllä otti päähän ja raskaasti. Nyt vaan on käynyt niin, että olenkin ihan tyytyväinen näin. Meillä vesi värjää niin kovasti (punertavaksi) että en mä pinkeistäkään saumoista tykkäisi. Harmahtava antaa paremmin anteeksi. Keittiössä on kuitenkin puhtaanvalkoiset (Kiilto, sävy 10) ja onhan se ihana.
VastaaPoistaMä ajattelin kokeilla tuota Saumafixiä ja valkaista sillä beiget saumat. En ole tosin vielä onnistunut sitä ostamaan. Ja jos vaikuttaa liian suuritöiseltä hommalta niin sitten ne saumat jää beigeiksi.
PoistaMulla ei oo mitään käsitystä siitä onko meidän vesi värjäävää. Ei muuten tullut mieleen, että sekin on mahdollista. Jännityksellä jään odottamaan.
Vesihän ei kyllä värjää punertavaksi vaan bakteerikasvusto. Hiukan tiheämmin kannattaa pestä kylpyhuonetta.
VastaaPoistaOlen ymmärtänyt, että rautapitoinen vesi värjää kaakeleita/saumoja punasävyisiksi.
PoistaMoikka täältä toisesta Ladosta! Kirjoittelin joskus aikaisemmin niistä umpikaiteista (joista tuli kyllä sitten tosi hyvät!). Meillä kävi tuon Mapein kanssa ihan sama juttu! Ja sekös ärsytti, mutta mitään asialle ei ole vielä ainakaan tehty. Nyt taas on silmä jo tottunut ja kylpyhuoneen muu sisustus vie katseita muualle. Ehkä ne saumat on värjättävä jossain kohtaa. Meidän Ladosta lyhyesti, että saimme sisäänmuuttoluvan (jee!!) viime viikolla. Nyt vain kiinteitä vaate- yms kaappeja rakennellaan ja ekat muuttokuormat tulevat nyt perjantaina. Kesälomalla ennättää sitten rakentaa terassit loppuun ja maalata Ladon seinät. Tsemppiä teille loppukuvioihin, kivalta näyttää tähän asti. T. J
VastaaPoistaJipii! Paljon onnea teille!
PoistaMekin elätellään toivoa, että saatais ens viikolla muuttolupa. Paljonhan puuhaa vielä on, mutta muuttoon vaikuttavat asiat pitäis olla ihan kohta kasassa.
Mäkin muuten tykkään nyt tosi paljon noista meidän umpikaiteista.
Onnea teille uuteen kotiin! Olis kiva kuulla teidän kuulumisia jatkossakin.